Hankikantosilla järven jäällä

Yöllä oli pari astetta pakkasta. Pistin vaatteet vauhdilla päälle ja lähdin heti aamusta testaamaan onko järven jäällä hankikantosia. Kun oikein varovasti henkeä pidätellen hipsutteli eteenpäin niin juuri ja juuri pysyi pinnalla.
Vanhat kelkkajäljet olivat tukevasti jäässä.
Paras vaihtoehto hiihtoladulle oli lumen alle osittain hautautuneet kelkkajäljet. Siinä oli meno sujuvaa. Vähän vielä vaativat kypsymistä nämä perunapellot ennen kuin saadaan kunnon hankikantoset. Lumen pinnalla oli selvästi havaittavissa hiekkaerämaista tuulen mukana saapuneet pölyisemmät kohdat. Hassua, että tänne saakka ollaan saatu tuliaisia mistä lie matkojen takaa Saharasta.

Matkamuistoja – Sukeltamassa Australiassa

Ensimmäiset snorklausretket Australiassa olivat täynnä minulle uusia ja ihmeellisiä elämyksiä. Päätin tilaisuuden tullen tutkia merta vähän pintaa syvemmältä. Sukelluksenopettajan johdolla lähdimme Suurelle Valliriutalle kokeilemaan ns. aloittelijan sukellusta. Kaikki olimme ensikertalaisia.

Venematkalla Valliriutalle meille selvitettiin sukeltamisen alkeet. Opettelimme, kuinka maskin voi tyhjentää vedestä, kuinka korvat puhalletaan auki paineen vaikutuksesta ja kuinka saadaan varahappiletku, jos tulee hätätilanne. Jokaisen tuli osata kertoa käsimerkein, oliko kaikki kunnossa. Sovimme, että vedestä on mahdollista palata takaisin, jos ei tunnu hyvältä. Meidän piti suorittaa kirjallinen testi, jossa tarkistettiin, että kaikille oli selvinnyt teoriaopetuksen pääkohdat.

Sydän pamppaillen vedimme märkäpuvut päälle. Jokaiselle annettiin kaasupullo selkään. Kokeilimme laitteiden toiminnot. Saimme räpylät jalkaan ja painot vyötärölle. Olo oli kuin ylipainoisella Aku Ankalla. Kertasimme käsimerkit ja lausuimme viimeiset toivomuksemme.

Vaappuvin askelin peruutimme veneen reunuksille istumaan. Tiesimme, että sukellusliiveissä oli ilmaa, joka piti meitä pinnalla, kunnes olisimme valmiita syvyyksiin. Käsillä otettiin maskista kiinni ja selälleen kallistaen loiskahdettiin veteen. Pää ei kolissut veneen reunaan, eivätkä varusteet uineet päältä merten syvyyksiin, niinkuin pelkona mielessä oli käynyt. Hetken hakemisen jälkeen löytyi suunta kohti pintaa.

Opettaja odotti meitä vedessä pelastusrenkaan kanssa. Kokoonnuimme hänen viereensä. Olo oli jännittynyt kuin ensimmäisenä koulupäivänä. Toinen käsi oli pohjaan kulkevassa köydessä ja toinen käsi opettajan kädessä. Yksi kerrallaan vähensimme ilman liiveistä ja matka kohti viiden metrin syvyydessä olevaa pohjaa alkoi. Vähän väliä pysähdyimme tasaamaan paineen vaikutusta korvissa. OK-merkillä tarkistettiin, että kaikki oli kunnossa.

Pahimman alkujännityksen lauettua ei enää tuntunut kammottavalta kuunnella omaa hengitystä ja katsella ylös kohoavia ilmakuplia. Parvi kaloja tuli ihmettelemään, kun me ensikertalaiset yritimme kiirehtiä oppaamme perään. Hän osoitteli erilaisia kaloja, koralleja ja mereneläviä. Aina niistä ei tiennyt olivatko ne eläimiä vai kasveja. Me ihastelimme ympärillä näkyvää vedenalaista maailmaa.

Haikin tuli menoamme ihmettelemään. Vähän se kierteli ympärillämme ja lähti sitten katsomaan jotain mielenkiintoisempaa. Onneksi olin jo snorklausreissulla tavannut ensimmäisen riuttahaini. Ensituttavuutta tehneellä hollantilaispojalla naama kalpene kauhusta. Hai on aina hai.

Puolen tunnin sukelluksella kävimme seitsemän metrin syvyydessä. Olo oli mahtipontinen uuden aluevaltauksen jälkeen. Kertomista riitti runsaasti, kun palasimme takaisin. Kokeneet sukeltajat hymyilivät ymmärtäväisinä vierellä.

Australian sukelluskokemuksista innostuin niin, että paria kuukautta myöhemmin Fidzillä päätin tutustua sukelluksen saloihin tarkemmin. Asuin muutaman viikon sukeltajien ja surffareiden tukikohdassa. Siellä harjoittelin opettajan johdolla sukeltamista laitteiden kanssa parina päivänä uima-altaassa. Sen jälkeen pääsin liittymään sukelluskorttia suorittavaan ryhmään. Sukelluksenopettaja toimi sukellusparinani ja niin pääsin sukellusretkille mukaan. Pääsimme kiertelemään hienoissa korallisokkeloissa ja luolissa. Uskomaton määrä erilaisia kaloja tuli vastaan. Pääsin katsomaan korallisairaalaa, jossa sukelluskoulun opettajat tutkivat voiko irronneita korallin palasia juurruttaa takaisin emoeliöön. Iltaisin ihmeteltiin ja tarinoitiin yhdessä surffareiden kanssa merten salaisuuksia.
Aina yhtä kiehtovalta tuntuu kurkistus vedenalaiseen maailmaan. Jokainen sukellus on uusi kiehtova seikkailu. Meret ovat täynnä erilaisia kaloja ja ennen näkemättömiä koralleja tuhansine väreineen ja muotoineen. Koskaan ei etukäteen varmasti tiedä mitä vastaan tulee.