Synttärisankarit juhlivat kakulla ja samppanjalla. Lahjat saapuivat runsaasti pakattuina Tsekistä.Meillä oleva Jan Maresin lasiorkesteri sai lisää muusikoita riveihinsä. Ihan helposti ei käynyt tilaaminen, sillä tarvittiin tsekkiläisten sohvasurffariystäviemme apua ennen kuin muusikot liikkuivat rajan yli. Hyvää syntymäpäivää me!
Heather Morris on kirjoittanut kaksi vankileireille sijoittuvaa kirjaa. Molemmat kirjat pohjautuvat todellisiin tapahtumiin ja ihmisiin. Ensimmäinen Morrisin kirja Auschwitzin tatuoija oli myyntimenestys sen ilmestyessä 2018. Kirja kertoo Lale ja Gita Sokolovin selviytymistarinan keskitysleiriltä. Se on samalla heidän rakkaustarinansa, joka on pitkälti pohjautunut Lale Sokolovin kertomuksiin.Cilkan tarina sai alkunsa, kun Lale Sokolov kertoi Morrisille ihmisistä keskitysleirillä. Cilkan tarina kulkee kuitenkin ajassa eteenpäin Siperian vankileirille, jonne Cilka joutuu neuvostojoukkojen syyttäessä häntä yhteistoiminnasta vihollisen kanssa. Otin kirjat vähän vastentahtoisesti vastaan, kun ystävien kanssa kierrätimme kirjoja ennen joulua. Aiemmin lukemani vankileirikirjat ovat olleet todella ahdistavia, enkä halunnut ahdistella itseäni jouluna. Yllätys oli melkoinen, kun kirjoista löytyi niin vahva valoisa ja toiveikas vire. Molempien kirjojen kantavana teemana on rakkaus ja elämänmyönteisyys. Kirjat olivat vaikuttavia ja ehdottomasti lukemisen arvoisia.
No niin ystävät, onko kirjoja kiertoon? Nyt ovat hyllyt tyhjiä.
Taidekierrokseni jatkui Kaapelitehtaalle. Isosta talosta löytyi monenmoisia näyttelyitä, myymälöitä ja lounaskuppila.Ensimmäisenä piipahdin Taidekoulu Alfan päättötyönäyttelyyn. Taiteilijoista paikalla oli Rita Luukas, jonka töitä jäin ihailemaan. Samalla juttelimme töistä ja taiteen tekemisestä. Ritan työt olivat vahvoja ja värikkäitä. Taitelijan ura on lähtenyt lentoon eläkkeelle jäämisen jälkeen. Työt sykähdyttivät minua. Teosten aiheet ovat löytyneet kotipihasta.Muutakin mielenkiintoista katsottavaa näyttelystä toki löytyi. Alfan näyttelyn jälkeen kiipesin muutaman kerroksen ylöspäin tarkistamaan vuoden luontokuvakilpailun antia. Upeita ja oivaltavia kuvia oli ripustettu seinille yli kolmekymmentä kappaletta. Kuvien joukossa oli vain yksi oletetusti naisen ottama kuva. Jäin pohtimaan syytä tähän. Eivätkö naiset ole kilpailuhenkisiä? Oliko kysymyksessä hyvä veli – järjestelmän lopputulos? Vai eikö naisilla ole aikaa jahdata sitä nappisuoritusta? En millään usko etteivätkö naiset kuvaa luontokuvia tai että heidän kuvansa olisivat niin paljon huonompia kuin miesten ottamat. Kannattaa käydä katsomassa Kaapelitehtaan näyttelyantia.Helmikuussa Kaapelitehtaalla avautuu kauan odotettu Tanssin Talo. Sitten pidot vain paranevat.
Blyygi Blumsteri 