Kirja kerrallaan

Sain eilen illalla ilmoituksen kirjastosta, että varaamani Lucinda Rileyn kirja Varjon sisar on saapunut haettavaksi. Arvasin, että tästä seuraa suuria harmeja ja niinhän sitten kävikin.

Ihastuin edelliseen lukemaani Rileyn kirjaan ja innolla tartuin tähänkin. Iso ongelma on se, että kirjoissa on yli 700 sivua ja kun niitä ei malta jättää kesken, niin koko yö menee lukuhommissa. Aloittelin kahdeksan maissa illalla ja kirja imaisi niin mukaansa, että viimeiset sivut sain luettua neljältä aamulla. Hesarin ropsahtaessa laatikkoon havahduin ajankuluun, mutta siinä vaiheessa oli niin vähän sivuja jäljellä, että mitäpä sitä turhaan hyvää lukuputkea katkaisemaan.

Kirja oli hyvä. Tuntui mukavalta, kun siinä oli sopivasti tuttuja henkilöitä edellisestä lukemastani Seitsemän sisaren -sarjan kirjasta. Kirja sijoittui Englantiin ja samalla tavalla tässä haettiin yhden adoptiosisaruksen juuria. Rakkaus astui peliin tässäkin juonessa.

Kyllähän sitä juhlitaankin joskus yömyöhään, miksei sitten voi joskus lukeakin yön tunteina. Eiköhän uni maistu ensi yönä ajoissa. Toivottavasti kirjasto ei ilmoita ennen viikonloppua, että seuraava varaus on saapunut. Ei sitä jaksa montaa yötä lueskella työviikolla.

4 kommenttia artikkeliin ”Kirja kerrallaan

  1. Allu 28.1.2021 / 17:13

    Kirjastot auki?? Meillä koronakirjastokielto.

    Tykkää

  2. Jaana 28.1.2021 / 18:44

    Kiva kuulla toisestakin ahmijasta. Minä olen samanlainen lukija, joten työviikolla on ankarasti kielletty kirjan kansien avaaminen!

    Tykkää

    • blyygiblumsteri 28.1.2021 / 19:38

      Minäkin yritin kovasti taistella vastaan, mutta mieliteko voitti. Kotiväki katsoi tietäväisen näköisenä minua ja painui pehkuihin kun tiesi mitä seuraa avatusta kirjasta jota piti vilkaista vain ihan vähän.

      Tykkää

Vastaa käyttäjälle Jaana Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s