Matkamuistoja Japanista III

Pyyntö jumalille, matkamuistoja vuodelta 1996

Matka pieneen Maizurun kaupunkiin meren rannalle sujui nopeasti huippunopealla pikajunalla. Maisemat vilistivät silmissä. Ihmiset nyökkäilivät innokkaina välillä vasemmanpuoleiselle ikkunalle, välillä oikeanpuoleiselle, sitten minulle. Nyökkäilin vastaukseksi. Nyökyttelykeskustelumme jatkui koko matkan. Näin minäkin tiesin kummalla puolella milloinkin oli paremmat näkymät.

Perillä minua odotti pariskunta sievässä piparkakkutalossaan maaseutumaiseman keskellä kaupungin laitamilla. Talo oli isännän itsensä rakentama tilava omakotitalo. Ylpeästi minut johdatettiin yläkerran vierashuoneeseen. Ihailin puusepän kädenjälkeä. Tilaa talossa oli vaikka isommalle perheelle.

Tärkeä perheenjäsen oli pieni taskukokoinen pitkäkarvakoira, jolla oli oma valtakuntansa olohuoneessa. Pehmustettu koiransänky oli täynnä lemmikin leikkikaluja ja ruokakippo oli kukkuroillaan herkkuja. Tämä pikkuprinsessa juoksi terhakkaasti ympäri huonetta häntä heiluen. Kaunis rusetti koristi päälakea. Sachiko emäntäni harmitteli, että koira ei ollut oppinut sisäsiistiksi. Lattian siivousta riitti jokaiselle päivälle.

Illalla istuimme istuimme yhdessä syömään erinomaista wokkipannuateriaa. Sachikon mies valmisti lihan. Muuten hän ei yleensä laittanut ruokaa. Aterian päälle innostuimme pelaamaan erilaisia ajanvietepelejä. Aviomies ei puhunut englantia, mutta pelien kieli oli kansainvälinen. Yhdessä kokeilimme myös paperitaittelua eli origamia. Oikein mukavaa ja viihtyisää yhdessäoloa piparkakkutalossa.

Päivisin Sachiko haki miehensä töistä lounaalle ja myöhemmin kuljetti takaisin työpaikalleen. Näin hän oli tehnyt koko avioliiton ajan eli 15 vuotta. Muuten meillä oli aikaa koko päivä kierrellä paikallisia nähtävyyksiä. Puistot olivat täynnä kauniin alkusyksyn ruskaisia puita. Meri oli vielä varpaille lämmin.

Kävimme tervehtimässä Sachikon tätiä, joka miehensä kanssa omisti vanhan japanilaisen temppelin. Isäntä oli jäänyt eläkkeelle rehtorinvirastaan ja kunnosteli kaiket päivät temppelin koristeita. Sitä myös hänen isänsä oli eläessään tehnyt. Sachiko oli ollut heillä kasvattityttönä, koska pariskunta oli lapseton.

Sachiko vei minut sivummalla olevalle alttarille. Siellä hän kertoi, kuinka kelloja kumistelemalla saattoi herätellä jumalia ja henkiä kuuntelemaan. Rahaa kirstuun heittämällä saattoi vahvistaa pyyntöään. Ujosti Sachiko painoi käteeni muutaman lantin ja pyysi minua yhtymään pyyntöönsä. Kuiskaten hän kertoi, että pyyntö oli ollut jo 15 vuotta, että jumalat antaisivat hänelle ja miehelleen lapsen. Uteliaana hän kysyi kristittyjen Jumalasta. Lupasin lähettää pyynnön myös siihen suuntaan. Hän jaksoi toivoa hymy huulillaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s