Kaikki hienot jutut

Näyttämölle on levitetty katsomon keskelle yksinäinen iso matto. Lavalle astelee yksi näyttelijä. Taustalla soi hiljainen musiikki. Hämmästyttävän vähistä aineksista kasataan huikea yhteisöllinen kokemus, jossa näyttelijä Mari Lehtonen saa katsojan toisensa jälkeen astelemaan kanssaan esille ja kantamaan esitystä eteenpäin.

Näyttämölle saapuivat rakastunut Sami, huikein aplodein palkittu ja liikuttavan juhlapuheen pitänyt isähahmo, historian opettaja viisauksineen ja loppu sekalainen seurakunta. Liikuttavin lieni sukkansa näytelmän käsinukelle lainannut naapuri. Minä pinnistelin etummaisten istujien selän takana ja jupisin mielessäni, että pliis, en ole yhtään leikkisällä tuulella, ei minua estradille juuri tänään. Mutta turhaan tätä viestiä yritin lähettää, sillä minä sain kunniatehtävän pianonjalkana.

Mari Lehtonen veti show’n täydellä energialla, herkkänä ja houkuttelevana. Hänen kanssaan yleisön oli turvallista heittäytyä yhteiseen yritykseen. Näyttelijän ja yleisön dialogi toimi jouhevasti. Kukaan ei joutunut ikävän huomion kohteeksi vaan pääsi loistamaan. Loppukohtauksessa istumme kaikki kuin yhtenä vertaisryhmänä tukemassa toinen toisiamme. Uskomattoman yhteisöllinen teatterikokemus!

Kansallisteatterin monologi Kaikki hienot jutut käsittelee masennusta ja itsemurhaa. Aihe ei ole kevyemmästä päästä, mutta hienolla tavalla se antaa katsojille toivon näkökulmaa. Muistetaan jokaisesta päivästä ainakin yksi hieno juttu. Jos jokainen päivä kirjoittaa ylös edes yhden hienon jutun, niin pian niitä on monta laatikollista tai blogissa monta postausta 🙂

Kansallisteatterin blogistiklubin tarjoama näytelmä oli tämän päivän hieno juttu ja se kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan, vaikka sitten muiden selän takana piilotellen.

Kuvat Kastehelmi Korpijaakko / Kansallisteatteri

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s