Kaapelitehtaan taiteilijoita

Taidekierrokseni jatkui Kaapelitehtaalle. Isosta talosta löytyi monenmoisia näyttelyitä, myymälöitä ja lounaskuppila.
Ensimmäisenä piipahdin Taidekoulu Alfan päättötyönäyttelyyn.
Taiteilijoista paikalla oli Rita Luukas, jonka töitä jäin ihailemaan. Samalla juttelimme töistä ja taiteen tekemisestä.
Ritan työt olivat vahvoja ja värikkäitä. Taitelijan ura on lähtenyt lentoon eläkkeelle jäämisen jälkeen.
Työt sykähdyttivät minua. Teosten aiheet ovat löytyneet kotipihasta.
Muutakin mielenkiintoista katsottavaa näyttelystä toki löytyi.
Alfan näyttelyn jälkeen kiipesin muutaman kerroksen ylöspäin tarkistamaan vuoden luontokuvakilpailun antia.
Upeita ja oivaltavia kuvia oli ripustettu seinille yli kolmekymmentä kappaletta.
Kuvien joukossa oli vain yksi oletetusti naisen ottama kuva. Jäin pohtimaan syytä tähän. Eivätkö naiset ole kilpailuhenkisiä? Oliko kysymyksessä hyvä veli – järjestelmän lopputulos? Vai eikö naisilla ole aikaa jahdata sitä nappisuoritusta? En millään usko etteivätkö naiset kuvaa luontokuvia tai että heidän kuvansa olisivat niin paljon huonompia kuin miesten ottamat.
Kannattaa käydä katsomassa Kaapelitehtaan näyttelyantia.
Helmikuussa Kaapelitehtaalla avautuu kauan odotettu Tanssin Talo.
Sitten pidot vain paranevat.

Grossen värikylpyjä

Tennispalatsin HAMissa pääsee ottamaan ihanan voimaannuttavia Katharina Grossen värikylpyjä sunnuntaihin 23.1.2022 saakka.
Koko viikon olen jupissut ja kapinoinut sisäsiistejä näyttelyitä vastaan, kun missään ei saa koskea teoksiin ja pitää käyttäytyä niin sivistyneesti.
Vihdoin pääsimme sukeltamaan kokonaisvaltaisen värikylläisen kulttuurielämyksen keskelle.
Minä sukeltelin pitkin ja poikin valtavaa kangasteosta.
Lopulta kellahdin onnellisena koivet kohti kattoa tutkimaan Grossen teoksen yksityiskohtia matoperspektiivistä.
Postauksen ensimmäisestä kuvasta voit yrittää etsiä minut värikylvyn keskeltä.
Kotimatkalla ei sitten varsinaisesti enää tullut värikylpyjä lisää.

Taidekokemuksia Forum Boxissa

En hiplannut, haistanut, enkä maistanut vaikka mieli olisi tehnyt. Huomioin taidehygieniset vaatimukset näin korona-aikana.
Tiukille otti, sillä mielelläni olisin samonnut surunauhojen keskelle ja tarttunut Hanna Vihriälän Mersun ohjaimiin. Tai vain hiplannut nauhojen tupsuja suoden hiljaisen hetken edesmenneille läheisille.
Olisin mielelläni ottanut vastaan karkkikulhosta tarjotun makupalan ja miettinyt kaikkia kertyneitä kiloja näiden jellybeansien äärellä.
Nyt vain odottelen taidemesenaatteja, jotka lunastavat Vihriälän työt Forum Boxista ja ottavat minuun yhteuttä antaen luvan taidenäyttelyssä hiplata, haistaa ja maistaa. Onneksi Taidehallin näyttelyssä sai sentään istua tuoleilla.