Etnosoi!-festivaaleilla sai maailman ensi-iltansa Venla Ilona Blomin teos Äänirajoilla. Venla on tuttu artisti maailmaa kiertäneestä ja Venla-palkitusta Tuuletar yhtyeestä, joka on esiintynyt myös meidän kotikonserteissa. Venla on Suomen ainoa naispuolinen ammattibeatboxaaja ja huikeaääninen laulaja. Äänirajoilla teoksen kaikki kappaleet olivat hänen sovittamiaan. Mukana oli myös Venlan sävellyksiä. Teoksessa oli vaikutteita maailmalta, mutta myös kotoisia Suomi-soundeja. Muusikoista haluan erityisesti nostaa esille mainion rytminikkarin Pekka Saarikorven, joka pääsi loistamaan Venlan kanssa duona Robert Johnssonin kappaleessa Come on in my Kitchen. Hui mikä setti!! Eikä vauhti hiljentynyt, kun estradi oli täynnä huippumuusikoita, jotka selvästi nauttivat tekemisestään ja Venlan sovituksista.Esityksissä kuljettiin tunnelmasta toiseen. Venla kertoi tarinoita musiikin taustoista. Konsertti oli ihana piristys muuten niin hiljaisessa kulttuurielämässä. On tosi pitkä aika siitä kun olemme viimeksi olleet konsertissa. Tämäkin konsertti näkyi striimattuna, niille jotka halusivat nauttia musiikista kotisohvalta käsin. https://www.youtube.com/watch?v=DmYeOguRpZ8Me halusimme kuitenkin tällä kertaa paikan päälle Malmitalolle kuuntelemaan ja tapaamaan tuttuja muusikoita. Bändissä soitti taitava harpisti Natalia Castrillón, jota olemme kuunnelleet monta kertaa omassa olohuoneessamme. Hieno konsertti ja upea ääniteos Venlalta!