Jääkukkia ja auringonpaistetta

Kolmen hengen retkiluisteluseurueemme suuntasi omatoimimatkalle tutkimaan merellisen Espoon jäitä. Olin niin onnellinen, kun löysin itselleni erinomaista matkaseuraa.
Sukelsimme luistimilla jääkukkamereen iltapäiväauringon valaistessa vielä taivasta.
Kärkimies vei meitä turvallisia reittejä kohti avaria maisemia.
Pakkasta oli -12 astetta ja tuulta noin 2 m/s eli meillä oli ihanteellinen talvisää ulkoiluun.
Maisemista ja hienosta jäästä hurmaantuneena painattelimme kohti horisonttia kunnes laivaväylä katkaisi etenemisemme.
Tuumasimme tovin ja arvioimme tilannetta muiden luistelijoiden kanssa. Väylä oli jäätynyt niin, että se olisi ollut ylitettävissä.
Päädyimme kuitenkin nautiskelemaan auringon viimeisistä säteistä väylää hetken seuraten ennen paluuta takaisin.
Minä olin aivan huippuonnellinen tästä reilun 20 kilometrin seikkailusta. Vauhti oli sopivaa, luistelukeli mainio ja seura erinomaista.
Kaunis talvinen Suomi!

Retkiluistellen Suvisaaristossa

Tämän vuoden ensimmäiset luistelukilometrit on potkittu vauhtiin meren jäällä Espoon Suvisaaristossa. Sieltä löytyi retkiluistelurataa monen kilometrin edestä.
Koronarajoituksista johtuen ohjatut retkiluisteluryhmät on pidetty pieninä ja niille on ollut kovasti tunkua. Minä en ole onnistunut tänä talvena mahtumaan yhdellekään retkelle. Villinä ja vapaana pitkin avaraa jäämaisemaa en ole päässyt skrinnareiden kanssa kiitämään viime vuonnakaan, kun aika meni viikonloppuisin raksalla. Yksin ei retkelle voi turvallisesti lähteä. Korvikkeeksi käy radalla luistelu. Hokkaripoikien perässä painatin Suvisaariston ensimmäisen viiden kilometrin lenkin Hanikan rannasta startaten.
Seuraavalla kierroksella käännyin Pentalan kärkeä kohti vievälle reitille.
Suunta oli sinne, missä aurinko paistoi.
Olin niin onnellinen päästessäni katselemaan horisonttiin Storaisarnin ja Lillaisarnin välistä. Vielä kun olisi päässyt vähän pidemmälle, sillä siellä alkoi kunnon sileä baana. Mutta tulipa nyt mittariin kuitenkin 15 onnellista luistelukilometriä.

Taas sähköhommissa

Ystävät ja kylänmiehet vallan säikähtivät, kun ryhdyin sähköhommiin retroseinälamppuni kanssa. Lupasin Jormalle palauttaa diplomin ja palata kaidalle tielle. Millään en malta kuitenkaan pysyä poissa sähköhommista.
Hankin jo reilu vuosi sitten itselleni hienon otsalampun yöllisiä retkiluistelukeikkoja varten. Lamppu on odotellut käyttöönottoa laatikossaan.
Latasin akut ja virittelin piuhat paikoilleen. Osasin synkronoida lamppuun kaukosäätimenkin, niin että valot syttyvät ja sammuvat napin painalluksella.
Nyt voin lähteä melomaan yöllä tai sumuisella kelillä, sillä tällä otsalampulla taatusti näkee ja tulee nähdyksi. Minulla on lampussa sekä pitkät että lyhyet valot. Talvella voi osallistua pimeän ajan retkiluisteluille ja näkeehän vaikka lehtiä haravoida illemmalla.
Valoa yöhön!