Mökkiraksa – terassin viimeistely

Meidän mökin terassi on rinteessä ja melko korkealla maasta. Lopputalven kattoraksan alta jouduimme harventamaan terassin reunan näköesteenä olleet runsaat pensaat. Niiden takaa paljastui keskeneräinen terassin reuna ja sen takana kököttävät väliaikaisjemmat.
Pitkään ja hartaasti olemme tuumanneet millainen ja minkä värinen laudoitus näkösuojaksi rakennetaan
Lopulta päädyimme öljyttyyn kapeaan rimoitukseen. Ruskea öljy mätsättiin kaiteiden ja rappujen väriin. Rakoa jätettiin lautojen väliin sen verran ettei tullut liian tiivistä ja raskasta.
Mielestäni lopputulos oli oikein onnistunut. Pisin järven reuna saatiin valmiiksi, mutta sivurinteessä riittää vielä puuhaa.
Nyt ei kaikki terassin alle kertyneet romukasat häiritse kesällä ohisoutajien silmää.

Mökkiraksa – Otsalaudat ja aluslaudoitus

Meidän mökkiraksa jatkuu aina sopivassa kohdassa. Nyt saatiin tuttu rakentaja hommiin ja viikossa rakentuivat otsalaudat ja mökin katon alapuolella oleva laudoitus, jota oletettavasti aluslaudoitukseksi kutsutaan. Olimme vähän ajatelleet työmaan aloitusta kesemmälle, mutta kun vapaata tekijä löytyi niin mikäs siinä.

Pari vuotta meni kattoa katsellessa, kun mietimme, että pitääkö otsalaudoitusta leventää ja tarvitaanko katon alapuolelle laudoitus. Päädyimme siihen, että valmiimmalta näyttää, kun laudat laitetaan. Toki eihän aina alalaudoitusta ole varsinkaan vapaa-ajan asunnoissa. Tyytyväisiä olemme kuitenkin, että laudat saatiin. Itse emme uskaltaneet ryhtyä tähän työhön, sillä varsinkin järven puolella on katto varsin korkealla. Rakennustelineiltä se sujui paremmin.

Eikä syytä huoleen, hommia riittää jatkossakin. Vielä jonain kauniina päivänä voisi terassin alapuolella olevat reunat jotenkin laudoittaa tai keksiä jotain kyhäelmää ettei kaikki romppeet näy kylille saakka. Savupiippukin pitäisi maalata. Puhumattakaan ranta-aitan oikaisusta, saunan lattian uusimisesta, varaston korjaamisesta jne. Töitä riittää kyllä tekevälle. Mutta nyt ollaan iloisia otsalaudoista.

Maalari maalasi… ulkohuussia

Ulkosaunan maalauksesta jäi maalin jämiä. Ajattelin, että on parempi sutia ne jonnekin kuin jättää kuivumaan purkin pohjalle.
Edelliseltä huussin maalaajalta oli jäänyt muutama paikka huomaamatta.
Minä veivasin maalin notkeaksi ja ryhdyin toimeen.
Ilta-auringon lämmössä ulkohuussi sai kauniin punaisen värin.
Tönö näytti heti ryhdikkäämmältä uudessa maalissa. Maali ei riittänyt kuin yhteen seinään. Pitää siis lähestyä huussia vain yhdestä suunnasta.
Maalaaminen on kivaa puuhaa!