Matkamuistoja – Sukeltamassa Australiassa

Ensimmäiset snorklausretket Australiassa olivat täynnä minulle uusia ja ihmeellisiä elämyksiä. Päätin tilaisuuden tullen tutkia merta vähän pintaa syvemmältä. Sukelluksenopettajan johdolla lähdimme Suurelle Valliriutalle kokeilemaan ns. aloittelijan sukellusta. Kaikki olimme ensikertalaisia.

Venematkalla Valliriutalle meille selvitettiin sukeltamisen alkeet. Opettelimme, kuinka maskin voi tyhjentää vedestä, kuinka korvat puhalletaan auki paineen vaikutuksesta ja kuinka saadaan varahappiletku, jos tulee hätätilanne. Jokaisen tuli osata kertoa käsimerkein, oliko kaikki kunnossa. Sovimme, että vedestä on mahdollista palata takaisin, jos ei tunnu hyvältä. Meidän piti suorittaa kirjallinen testi, jossa tarkistettiin, että kaikille oli selvinnyt teoriaopetuksen pääkohdat.

Sydän pamppaillen vedimme märkäpuvut päälle. Jokaiselle annettiin kaasupullo selkään. Kokeilimme laitteiden toiminnot. Saimme räpylät jalkaan ja painot vyötärölle. Olo oli kuin ylipainoisella Aku Ankalla. Kertasimme käsimerkit ja lausuimme viimeiset toivomuksemme.

Vaappuvin askelin peruutimme veneen reunuksille istumaan. Tiesimme, että sukellusliiveissä oli ilmaa, joka piti meitä pinnalla, kunnes olisimme valmiita syvyyksiin. Käsillä otettiin maskista kiinni ja selälleen kallistaen loiskahdettiin veteen. Pää ei kolissut veneen reunaan, eivätkä varusteet uineet päältä merten syvyyksiin, niinkuin pelkona mielessä oli käynyt. Hetken hakemisen jälkeen löytyi suunta kohti pintaa.

Opettaja odotti meitä vedessä pelastusrenkaan kanssa. Kokoonnuimme hänen viereensä. Olo oli jännittynyt kuin ensimmäisenä koulupäivänä. Toinen käsi oli pohjaan kulkevassa köydessä ja toinen käsi opettajan kädessä. Yksi kerrallaan vähensimme ilman liiveistä ja matka kohti viiden metrin syvyydessä olevaa pohjaa alkoi. Vähän väliä pysähdyimme tasaamaan paineen vaikutusta korvissa. OK-merkillä tarkistettiin, että kaikki oli kunnossa.

Pahimman alkujännityksen lauettua ei enää tuntunut kammottavalta kuunnella omaa hengitystä ja katsella ylös kohoavia ilmakuplia. Parvi kaloja tuli ihmettelemään, kun me ensikertalaiset yritimme kiirehtiä oppaamme perään. Hän osoitteli erilaisia kaloja, koralleja ja mereneläviä. Aina niistä ei tiennyt olivatko ne eläimiä vai kasveja. Me ihastelimme ympärillä näkyvää vedenalaista maailmaa.

Haikin tuli menoamme ihmettelemään. Vähän se kierteli ympärillämme ja lähti sitten katsomaan jotain mielenkiintoisempaa. Onneksi olin jo snorklausreissulla tavannut ensimmäisen riuttahaini. Ensituttavuutta tehneellä hollantilaispojalla naama kalpene kauhusta. Hai on aina hai.

Puolen tunnin sukelluksella kävimme seitsemän metrin syvyydessä. Olo oli mahtipontinen uuden aluevaltauksen jälkeen. Kertomista riitti runsaasti, kun palasimme takaisin. Kokeneet sukeltajat hymyilivät ymmärtäväisinä vierellä.

Australian sukelluskokemuksista innostuin niin, että paria kuukautta myöhemmin Fidzillä päätin tutustua sukelluksen saloihin tarkemmin. Asuin muutaman viikon sukeltajien ja surffareiden tukikohdassa. Siellä harjoittelin opettajan johdolla sukeltamista laitteiden kanssa parina päivänä uima-altaassa. Sen jälkeen pääsin liittymään sukelluskorttia suorittavaan ryhmään. Sukelluksenopettaja toimi sukellusparinani ja niin pääsin sukellusretkille mukaan. Pääsimme kiertelemään hienoissa korallisokkeloissa ja luolissa. Uskomaton määrä erilaisia kaloja tuli vastaan. Pääsin katsomaan korallisairaalaa, jossa sukelluskoulun opettajat tutkivat voiko irronneita korallin palasia juurruttaa takaisin emoeliöön. Iltaisin ihmeteltiin ja tarinoitiin yhdessä surffareiden kanssa merten salaisuuksia.
Aina yhtä kiehtovalta tuntuu kurkistus vedenalaiseen maailmaan. Jokainen sukellus on uusi kiehtova seikkailu. Meret ovat täynnä erilaisia kaloja ja ennen näkemättömiä koralleja tuhansine väreineen ja muotoineen. Koskaan ei etukäteen varmasti tiedä mitä vastaan tulee.

Matkamuistoja – Snorklaten maailman ympäri

Tutustumiseni veden valtakuntaan alkoi Singaporessa. Yksi kaupungin vetonauloista on Sentosan saaren vedenalainen maailma. Joka puolella läpinäkyvien seinien takana pienet, isot, kirjavat, pilkulliset, raidalliset kalat uivat omassa elementissään. Mahan pohjasta kutkutti mukavasti, kun hai vilahti pään yli. Kuvittelin, miltä tuntuisi, jos lasiseiniä ei olisi. Ensimmäistä kertaa luonnossa pääsin kurkistamaan veden alle Australiassa Suurella Valliriutalla. Läheltä Cairnsia Mission Beachilta löytyi vene miehistöineen.

Kauniina ja lämpimänä sunnuntaiaamuna kukonlaulun aikaan suuntasimme askeleemme kohti pienvenesatamaa. Laiturin vieressä keikkui vene iloisesti. Ympärillä häärivä henkilökunta toivotti vieraansa tervetulleeksi. Tavarat pakattiin ja vene otti suunnan ulkomerelle kohti riuttoja.

Matkalla meille kerrottiin huumorilla höystettynä snorklauksen saloja. Tärkein oppi oli, että snorklausmaskin lasi täytyy siivota syljellä kunnolla ettei se höyrysty, kun mennään veteen. Poikien lasit ovat kuulemma yleensä kirkkaammat kuin tyttöjen….

Sopivana snorklausasuna suositeltiin t-paitaa, puntillisia sortseja ja aurinkorasvaa litrakaupalla. Koko päivän kelluskelu vedessä voi kostautua. Seuraavana päivänä saattaa lähimpänä aurinkoa ollut ruumiinosa punottaa kauniin punaisena ja kipeänä.

Riutta on suojeltu alue. Sieltä ei saa ottaa mitään mukaansa. Riutta on myös elävä. Katkaistu tai vaurioitunut koralli kuolee ja on sen jälkeen menetetty.

Alus ankkuroitiin vakituiselle pysähdyspaikalleen. Parvi valtavia puolimetrisiä kalanvonkaleita suhautti vierelle odottamaan jokapäiväisiä tuliaisiaan. Veneen kannelta heitettiin leiväpalasia, joista kalat vesi kuhisten taistelivat.

Sukeltajat lähtivät ensimmäisenä seikkailulleen. Me snorklaajat odottelimme kärsivällisesti vuoroamme. Kannelle tuotiin räpylät ja maskit snorkkeleineen. Vähän tuntui orvolta hypätä veneen vieressä kisaavaan kalaparveen. Laivapojat lohduttivat, että kalat syövät leipää, eivät snorklaajia. Ensimmäiset kalat tuli bongattua lähietäisyydeltä, sillä selässä pomppi monta kiloa tuoretta kalaa leipänsä perässä. Pienissä ryhmissä etäännyimme veneeltä. Aikansa vei ennen kuin pystyi hengittämään rauhallisesti. Mitä rentoutuneemmaksi ja varmemmaksi olo tuli, sitä enemmän pystyi ympärillään näkemään. Mikä ihmeellinen maailma sieltä avautuikaan. Kaikki ne kalat, joita Singaporessa olin nähnyt lasin läpi, olivat nyt tässä, melkein käsin kosketeltavissa. Riutta oli täynnä upean värisiä koralleja. Se oli kuin satumaa. Jättiläissimpukat jököttivät pohjassa kita ammollaan. Kalat olivat vähintään yhtä uteliaita tutkimaan minua kuin minä heitä.
Rentous loppui tykkänään ja snorklausputki maskeineen täyttyi vedestä, kun viimeinenkin Singaporen tutuista tuli vastaan. Muutaman metrin päässä mutkitteli valtava parimetrinen hai! Yhtään ei rauhoittanut etukäteen annettu tieto, että kyseessä on todennäköisesti vaaraton riuttahai. Hai se oli joka tapauksessa ja minun silmissäni vielä valtavan iso. Suunta otettiin snorklausparin kanssa käsi kädessä välittömästi takaisin veneelle. Tyystin unohtui ohje snorklata rauhallisesti, jos vastaan tulee hai. Vettä piti köhiä veneen kannella litrakaupalla keuhkoista.

Kauaa ei malttanut kannella istuskella. Hyppäsimme uudelleen veteen. Hai kaarsi saman tien paikalle. Hetken aikaa se kierteli ympäri aivan kuin tutkien lieneekö tuo sama omituinen ja kömpelö pärskijä kuin aikaisemmin. Kai se totesi, ettei vastapuolesta ollut edelleenkään taidokkaampiin esityksiin ja päätti lähteä paremmille kalavesille. Mekin saatoimme keskittyä ihmettelemään kaikkea muuta ympärillämme. Kuka olisi uskonut, mitä kaikkea pinnan alta löytyy. Minä menetin sydämeni tälle upealle uudelle maailmalle.

Myöhemmin matkallani Cookin saarilla Tyynellä merellä tapasin vannoutuneimman kalojen ihailijan. Fisher-koira saapui uskollisesti joka aamu samalle paikalle rantaveteen. Huomion herpaantumatta se tuijotti korallin kolossa uivaa kalaa häntä koko ajan innokkaasti heiluen. Me vietimme tuntikausia rinnakkain tuijottaen lumoutuneena vedenalaisen maailman ihmeitä,

Ensimmäisen snorklauskokemukseni innoittamana olen maailmanympärysmatkallani poikennut usealle uudelle sukellukselle Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Fijillä, Cookin saarilla, Havaijilla jne.

PS. Ja edelleen muuallakin maailmalla matkatessa…. Mutta näissä matkamuistoissa kirjoitan vain vuoden maailmanympärysmatkani kokemuksista.

Matkamuistoja Japanista IV

Yksi vielä puuttuu, matkamuistoja vuodelta 1996

Ihmiskunnan historiaa on kirjoitettu raskain vedoin Hiroshimassa. Ydinpommin jäljiltä jäänyt raunio ja palamaan laitettu ikuinen tuli muistuttavat meitä tapahtuneesta katastrofista. Rauhanmuseon videolta voi kuunnella niiden tarinoita, jotka selvisivät. Jokaisella hiroshimalaisella on kuitenkin aina joku joka ei selvinnyt. Myös Sachiko tiesi kertoa sukulaisistaan ja miehensä sukulaisista, jotka eivät selvinneet. Sachikon kahdelle suloiselle tytölle ne olivat vain tarinoita jostain menneisyydestä.

Sachikon perhe eli vaurasta elämää hyvällä asuntoalueella. Sachikon aviomies työskenteli sukufirmansa johdossa. Sachikokin oli ollut työssä samassa paikassa siihen saakka kunnes tytöt syntyivät. Isoisä antoi korkeasta iästään huolimatta vielä ohjeitaan firman suunnasta. Isovanhemmat pyrkivät pistämään Sachikon mielestä liikaa sormensa perheen asioihin.

Vapaa-ajalla perhe purjehti ja pelasi golfia. Perheessä oli kaksi autoa, jotta äiti pääsi kuljettamaan lapsia kouluun ja harrastuksiin. Omilla asioilla hän kävi, kun muu perhe oli poissa. Perheen isä esitteli viimeisimmät japanilaiset tekniikan ihmeet, joita talo oli pullollaan. Kauniisti hän puhui vaimostaan, joka oli kuin filmin kaunotar.

Illalla minulle laitettiin modernin perheen moderni illallinen viineineen. Isäntä kaatoi muina miehinä lasiin tilkkasen kallista kiinalaista juomaa. Pullon sisällä komeili kolme kuollutta käärmettä. Kulautimme juoman puistatellen kurkkuihimme. Skoolasimme yhteisille suunnitelmille tavata pohjoisessa Joulupukin maassa. Matka jouluna sinne oli ollut jo kauan tyttöjen toiveena. Isäntä vetäytyi tyttöjen kanssa yöpuulle. Me naiset jäimme parantamaan maailmaa.

Illan mittaan viinilasillinen toisensa jälkeen hävisi suihimme. Jutut syvenivät syvenemistään. Sachiko kertoi ajatuksistaan, minä omistani. Ihmettelimme niiden samankaltaisuutta. Sachiko nauroi, että olen varmaan hänen kauan kadoksissa ollut sisarensa.

Sachiko kertoi elämäänsä kohdanneesta suuresta surusta. He olivat miehensä kanssa toivoneet vielä yhtä lasta, poikaa. Perhefirmalle toivottiin jatkajaa. Raskaus oli edennyt onnellisesti jo pitkälle, kun tuli keskenmeno. Lääkäri oli kieltänyt enää yrittämästä uutta perillistä. Isovanhemmat olivat painostaneet poikaa hankkimaan uuden vaimon, joka voisi synnyttää firmalle jatkajan. Poika oli kieltäytynyt. He halusivat jatkaa yhdessä, Sachiko ja hän. Kuollut lapsi oli poika.

Kaiken paineen keskellä Sachikon mies sairastui vakavasti. He halusivat järjestää elämänsä uudelleen. Mies toivoi pystyvänsä järjestämään itsensä nuorena eläkkeelle. He suunnittelivat muuttavansa Uuteen-Seelantiin kiireettömän elämän keskelle.