Vuoden 2019 matkat

659DDBA5-89D7-4646-B53B-09E11B5D4CE2

Nyt on hyvä aika koota kuluneen vuoden matkat yhteen. Vuonna 2019 meidän perheen kaukaisin matka suuntautui Hong Kongin ja Fidžin kautta Kiribatille ja Samoalle. Teini lähti isänsä kanssa unelmien matkalle. Kauniita rantoja ja erilaista elämäntyyliä löytyi tältä matkalta. Minä en päässyt mukaan, mutta muistelin omia Tyynenmeren matkojani kaiholla, kun katselin matkalaisten kuvia.

D0F9B0F5-A03E-4017-AEF1-5D506CD205B9

Teini pääsi myös koulun mukana käymään Strasbourgissa tutustumassa EU:n toimintaan. Nuorille matkustaminen on niin tuttua puuhaa.

Minun matkavuoteni alkoi Tallinnan avantouintikeikalla. Se oli hauska oma matkansa.

74572865-C2F5-4B54-99B7-609E95C523AC

Keväällä kävin myös ihailemassa Pärnun vanhoja kauniita taloja ja upeita maisemia.

Miehen kanssa kävimme keväällä tutustumassa meille uuteen maahan Kroatiaan.
912F9A49-2F57-45B0-90BF-2658EE66C2C4
Dubrovnik hurmasi meidät kokonaan. Sinne voisi mennä uudelleenkin.

467E76B3-020C-4525-862C-F46D04712BC7

Toinen uusi maa minulle kesän aikana oli Bulgaria. Vuoden 2019 kulttuurikaupunki Plovdiv oli mukava tuttavuus. Bulgaria ylipäätään yllätti positiivisesti.

7EFC3B68-62B9-4E91-81D2-D339B1B6B258

Bulgaria on edullinen matkailumaa ja nähtävää riittää.

3752B6A7-E9B5-4C71-9524-B9B37C46FEF3

Kesällä matkamme suuntautuivat kotimaahan. Mieleenpainuvin kohde oli sukeltajien paratiisi Ruutanajärvi, jonka kirkkaan läpinäkyvä vesi oli uskomattoman upea.

3F160361-D784-4A4F-B196-D336690FE049

Kesän jälkeen olemme keskittyneet elämään potilasosastolla. Myös mökkimarkkinat ja remonttipuuhat ovat vaatineet oman huomionsa joten pidemmät matkat saavat nyt odottaa toistaiseksi. Katsotaan millainen matkavuosi ensi vuodesta tulee. Kuluneen vuoden matkoista voit lukea blogistani.

Tunnelmia Dubrovnikista

Tässä vielä muutamia tunnelmakuvia Dubrovnikista. Aamut aloitimme vanhan kaupungin kahvilassa kävelykadun varrella herkkukroisanttien äärellä seuraillen heräävää kaupunkia.

Päivällä kaupungissa riitti vilinää, kun risteilymatkailijat kulkivat nähtävyyksien perässä, kuten mekin.

Huoneistohotellimme oli aivan vanhan kaupungin keskustassa. Siellä olimme paikallisten keskellä ja nautimme kotoisista katunäkymistä.

Dubrovnik oli huhtikuun alussa todella sopiva matkakohde. Ilma oli mukavan keväinen, turisteja ei ollut liikaa, lento ei ollut liian pitkä jne. Dubrovnik on paikka, jonne menisin mielelläni uudelleen. Katsottavaa riittää myös lähiympäristössä.

Naku-uinnilla Adrianmeren aalloissa – Dubrovnik

Dubrovnikin vanhan kaupungin muureilta näkee lähellä olevan Lokrumin saaren. Vanhan kaupungin satamasta pääsee sinne kymmenessä minuutissa lautalla. Liput voi ostaa jonottaessaan lautalle. Halusimme pienelle merimatkalle ja Lokrum oli hyvä vaihtoehto, kun aikaa ei ollut koko päivää.

Lautat kulkevat talvikaudella noin kerran tunnissa ja vilkkaimpana kesäaikaan vartinkin välein. Pyrimme huhtikuun alussa kulkevalle sunnuntain ensimmäiselle lautalle klo 10, mutta jono oli liian pitkä ja jäimme rannalle. Meidän ei kuitenkaan tarvinnut odottaa seuraavaa aikataulun mukaista vuoroa. Lautta kävi heittämässä kyyditettävät kymmenen minuutin matkan päähän ja tuli sitten noutamaan meidät.

Lokrumin saarella on paljon patikointipolkuja. Laivalaiturin läheisyydessä on pieniä rantakuppiloita, joista saa syötävää ja juotavaa. Me tavoittelimme huipulle eli saaren keskiosassa sijaitsevalle vanhalle linnakkeelle. Kasvitieteellisen puutarhan kautta kiertäen näimme kevään merkkejä sekä saarella majailevia riikinkukkoja ja kaneja. Mutta aika monta rappuja, askelmaa ja jyrkkää nousua piti astella ennen kuin pääsimme ihailemaan komeita maisemia.

Pienen linnakkeen laelta oli upeat maisemat joka suuntaan. Toisessa suunnassa näkyivät Dubrovnikin rinteet ja toisessa suunnassa Adrianmeren aallot. Istuimme kukkulalla penkillä ja nautimme hienojen näkymien lisäksi repussa mukana tulleita eväitä.

Paluumatkalla näimme ihmisiä piknikillä. Monessa paikassa oli penkkejä ja pöytiä. Vessat löytyivät alueen reunalta. Rannalla oli kalastajia onkiensa kanssa. Pienellä suolaisen veden sisäjärvellä, ”Kuolleella merellä”, oli muutama uimari ja sunnuntaipäivän nautiskelija.

Meillä olivat paidat läpimärkiä mäkikiipeilystä ja tavoitteena siinä vaiheessa Adrianmeren virkistävät aallot. Olimme lukeneet netistä, että saarella on nakuranta, jossa voi heittää vaatteet rannalle ja nauttia naturistin elämästä. No, mikä ei tapa, se vahvistaa! Päätimme siis ottaa ensiaskeleet julkiseen naturistin elämään. Ei kai mökkiuintiretkiä lasketa tähän? Turistikartta ei paljastanut nakurannan sijaintia, eikä viittojakaan sinne löytynyt. Tiedustelujemme pohjalta paikka kuitenkin löytyi.

Muut naturistit odottelivat vielä kesän saapumista, mutta me avantouimarit avasimme kesäuintikauden Adrianmeren aalloissa. Kasasimme vaatteet rantakiville ja ei muuta kuin uimaan.

Kaikki Lokrumin rannat ovat varsin kivisiä ja kallioisia. Rantahietikkoja on turha odottaa. Kallioille on kuitenkin rakennettu rappusia, joita pitkin pääsee uimaan. Hommat olivat vielä vähän kesken talven jäljiltä, mutta kyllä me keinot keksimme, että veteen pääsimme. Rantasuihkussa huuhtelimme suolat pois ja kuivattelimme turkkimme tuulessa. Juhuu, mikä retken huipennus nakuna kahden kesken nudisturannalla ja Adrianmeren aalloissa!

Seikkailunhaluisille tiedoksi, että parhaiten nakurannalle pääsee lähtemällä Lokrumin lauttarannasta vasemmalle, perherannan ohitse kohti saaren alavasemmalla olevaa polun päätä. Katso tässä postauksessa olevasta kartasta suuntaa. Kyltti kertoo, milloin olet perillä. Matkailu avartaa 🙂