Matkamuistoja Japanista IV

Yksi vielä puuttuu, matkamuistoja vuodelta 1996

Ihmiskunnan historiaa on kirjoitettu raskain vedoin Hiroshimassa. Ydinpommin jäljiltä jäänyt raunio ja palamaan laitettu ikuinen tuli muistuttavat meitä tapahtuneesta katastrofista. Rauhanmuseon videolta voi kuunnella niiden tarinoita, jotka selvisivät. Jokaisella hiroshimalaisella on kuitenkin aina joku joka ei selvinnyt. Myös Sachiko tiesi kertoa sukulaisistaan ja miehensä sukulaisista, jotka eivät selvinneet. Sachikon kahdelle suloiselle tytölle ne olivat vain tarinoita jostain menneisyydestä.

Sachikon perhe eli vaurasta elämää hyvällä asuntoalueella. Sachikon aviomies työskenteli sukufirmansa johdossa. Sachikokin oli ollut työssä samassa paikassa siihen saakka kunnes tytöt syntyivät. Isoisä antoi korkeasta iästään huolimatta vielä ohjeitaan firman suunnasta. Isovanhemmat pyrkivät pistämään Sachikon mielestä liikaa sormensa perheen asioihin.

Vapaa-ajalla perhe purjehti ja pelasi golfia. Perheessä oli kaksi autoa, jotta äiti pääsi kuljettamaan lapsia kouluun ja harrastuksiin. Omilla asioilla hän kävi, kun muu perhe oli poissa. Perheen isä esitteli viimeisimmät japanilaiset tekniikan ihmeet, joita talo oli pullollaan. Kauniisti hän puhui vaimostaan, joka oli kuin filmin kaunotar.

Illalla minulle laitettiin modernin perheen moderni illallinen viineineen. Isäntä kaatoi muina miehinä lasiin tilkkasen kallista kiinalaista juomaa. Pullon sisällä komeili kolme kuollutta käärmettä. Kulautimme juoman puistatellen kurkkuihimme. Skoolasimme yhteisille suunnitelmille tavata pohjoisessa Joulupukin maassa. Matka jouluna sinne oli ollut jo kauan tyttöjen toiveena. Isäntä vetäytyi tyttöjen kanssa yöpuulle. Me naiset jäimme parantamaan maailmaa.

Illan mittaan viinilasillinen toisensa jälkeen hävisi suihimme. Jutut syvenivät syvenemistään. Sachiko kertoi ajatuksistaan, minä omistani. Ihmettelimme niiden samankaltaisuutta. Sachiko nauroi, että olen varmaan hänen kauan kadoksissa ollut sisarensa.

Sachiko kertoi elämäänsä kohdanneesta suuresta surusta. He olivat miehensä kanssa toivoneet vielä yhtä lasta, poikaa. Perhefirmalle toivottiin jatkajaa. Raskaus oli edennyt onnellisesti jo pitkälle, kun tuli keskenmeno. Lääkäri oli kieltänyt enää yrittämästä uutta perillistä. Isovanhemmat olivat painostaneet poikaa hankkimaan uuden vaimon, joka voisi synnyttää firmalle jatkajan. Poika oli kieltäytynyt. He halusivat jatkaa yhdessä, Sachiko ja hän. Kuollut lapsi oli poika.

Kaiken paineen keskellä Sachikon mies sairastui vakavasti. He halusivat järjestää elämänsä uudelleen. Mies toivoi pystyvänsä järjestämään itsensä nuorena eläkkeelle. He suunnittelivat muuttavansa Uuteen-Seelantiin kiireettömän elämän keskelle.

Matkamuistoja Japanista III

Pyyntö jumalille, matkamuistoja vuodelta 1996

Matka pieneen Maizurun kaupunkiin meren rannalle sujui nopeasti huippunopealla pikajunalla. Maisemat vilistivät silmissä. Ihmiset nyökkäilivät innokkaina välillä vasemmanpuoleiselle ikkunalle, välillä oikeanpuoleiselle, sitten minulle. Nyökkäilin vastaukseksi. Nyökyttelykeskustelumme jatkui koko matkan. Näin minäkin tiesin kummalla puolella milloinkin oli paremmat näkymät.

Perillä minua odotti pariskunta sievässä piparkakkutalossaan maaseutumaiseman keskellä kaupungin laitamilla. Talo oli isännän itsensä rakentama tilava omakotitalo. Ylpeästi minut johdatettiin yläkerran vierashuoneeseen. Ihailin puusepän kädenjälkeä. Tilaa talossa oli vaikka isommalle perheelle.

Tärkeä perheenjäsen oli pieni taskukokoinen pitkäkarvakoira, jolla oli oma valtakuntansa olohuoneessa. Pehmustettu koiransänky oli täynnä lemmikin leikkikaluja ja ruokakippo oli kukkuroillaan herkkuja. Tämä pikkuprinsessa juoksi terhakkaasti ympäri huonetta häntä heiluen. Kaunis rusetti koristi päälakea. Sachiko emäntäni harmitteli, että koira ei ollut oppinut sisäsiistiksi. Lattian siivousta riitti jokaiselle päivälle.

Illalla istuimme istuimme yhdessä syömään erinomaista wokkipannuateriaa. Sachikon mies valmisti lihan. Muuten hän ei yleensä laittanut ruokaa. Aterian päälle innostuimme pelaamaan erilaisia ajanvietepelejä. Aviomies ei puhunut englantia, mutta pelien kieli oli kansainvälinen. Yhdessä kokeilimme myös paperitaittelua eli origamia. Oikein mukavaa ja viihtyisää yhdessäoloa piparkakkutalossa.

Päivisin Sachiko haki miehensä töistä lounaalle ja myöhemmin kuljetti takaisin työpaikalleen. Näin hän oli tehnyt koko avioliiton ajan eli 15 vuotta. Muuten meillä oli aikaa koko päivä kierrellä paikallisia nähtävyyksiä. Puistot olivat täynnä kauniin alkusyksyn ruskaisia puita. Meri oli vielä varpaille lämmin.

Kävimme tervehtimässä Sachikon tätiä, joka miehensä kanssa omisti vanhan japanilaisen temppelin. Isäntä oli jäänyt eläkkeelle rehtorinvirastaan ja kunnosteli kaiket päivät temppelin koristeita. Sitä myös hänen isänsä oli eläessään tehnyt. Sachiko oli ollut heillä kasvattityttönä, koska pariskunta oli lapseton.

Sachiko vei minut sivummalla olevalle alttarille. Siellä hän kertoi, kuinka kelloja kumistelemalla saattoi herätellä jumalia ja henkiä kuuntelemaan. Rahaa kirstuun heittämällä saattoi vahvistaa pyyntöään. Ujosti Sachiko painoi käteeni muutaman lantin ja pyysi minua yhtymään pyyntöönsä. Kuiskaten hän kertoi, että pyyntö oli ollut jo 15 vuotta, että jumalat antaisivat hänelle ja miehelleen lapsen. Uteliaana hän kysyi kristittyjen Jumalasta. Lupasin lähettää pyynnön myös siihen suuntaan. Hän jaksoi toivoa hymy huulillaan.

Matkamuistoja Japanista II

Sinkkuna Tokiossa, matkamuistoja vuodelta 1996

Sachiko sopi tapaamisen kanssani metroasemalle. Valmistauduin hyvin matkaan, sillä Tokiossa käynyt matkalainen kertoi eksyneensä koko päiväksi kaupungin metroon. Laskin kartalta, kuinka monta pysähdystä oli ennen minun asemaani. Rohkeasti astuin metroon ja matka alkoi. Japanilaiset matkatoveriinsa lukivat jokapäiväistä lehteään tai runokirjaansa. Näin varovaisia vilkaisuja silmäkulmasta. Olin ainoa sinne tänne huojuva vaalea pitkänokka mustatukkaisten sirojen japanilaisten joukossa. He seisoivat vakaasti rivissä metrossaan pitämättä edes kiinni mistään. Minä tarrauduin tiukasti oikealla kädellä hattuhyllyyn kiinni. Vasemmalla kädellä laskin metroasemia. Kaikilla kahdella jalallani talloin matkatovereiden varpaita metron nytkähdellessä eteenpäin.

Oikealla asemalla työnnyin ihmisten ohitse ulos. Taisivat matkatoverit huokaista helpotuksesta. Sachiko saapui täsmällisesti paikalle sievin juoksuaskelin. Ulkomaan tapoja tuntien hän kumartelun sijaan kätteli minua. Laukut kerättiin kainaloon ja suunta otettiin kohti Sachikon sinkkuboxia Tokion laitamilla.

Huoneen ja pikku keittiön miniatyyrikodista sain lattialta patjanpaikan. Sachikolla oli oma sänky, josta hän oli hyvin ylpeä. Monet japanilaiset nukkuvat yhä yönsä lattialla tatamilla. Keittiössä oli normaalikorkuinen länsimainen pöytä, olohuoneessa matala japanilaistyyylinen. Kiireisenä virkanaisena Sachiko ei kuitenkaan turhaan tuhlannut aikaa ruuanlaittoon. Yleensä hän palasi töistä kotiin vasta iltamyöhään. Mekin suuntasimme kulkumme lähiöravintolaan. Mukana oli Sachikon työkaveri.

Sisälle ruokapaikkaan johdatti vain pieni ovi, ikkunoita ei ollut. Oven edessä roikkui kankainen vaate, jossa oli muutamia japaninkielisiä merkkejä ruuasta. Sisällä ystävällinen kotihengetär toivotti meidät tervetulleeksi. Istumapaikkoja oli vain kymmenelle hengelle. Me täytämme melkein kolmasosan huoneesta naisseurueellamme.

Meidän lisäksemme ravintolassa oli kolme miestä. He olivat jokapäiväisiä vieraita. Heille tämä oli paikka, johon tultiin työpäivän päätyttyä työtovereiden kanssa sakelle ja rupattelemaan. Muita ystävyyssuhteita japanilaismies perheen lisäksi tuskin voi ylläpitää, kun vapaa-aikaa ei liiemmälti ole. Pieneen kotiin vieraita ei yleensä kutsuta. Siellä on vaimon ja lasten valtakunta.

Istuimme pöytään. Kauaa ei vienyt kun olimme jo siirtyneet saken voimalla kansainväliseen, kaikkia naisia kiinnostavaan aiheeseen, miehiin. Tytöt haukkuivat maanmiehensä huonotapaisiksi. Virkanaisten mieleen ei ollut työssä ja sakella viihtyvä, kotia vieroksuva karaokelaulaja. Tytöt vilkaisivat tummien kulmiensa alta viereisessä pöydässä istuvia miehiä. Ääntään madaltaen he sanoivat olevansa mieluummin ilman kunnes löytyy ruuanlaittotaitoinen, vaimoaan arvostava aviomies, joka myös jakaa vastuun lasten kasvatuksesta.

Illan edetessä ystävykset tunnustivat, että vanhemmilla oli huoli, kun lapsenlapsia ei ollut tiedossa. Sukulaisten kautta oli järjestetty treffitkin sulhasehdokkaan kanssa. Sillä erää ei järjestetty liitto ottanut tuulta purjeisiin. Mies oli osoittautunut toivottomaksi jäämäpalaksi, joka ei vastannut modernin japanilaisnaisen ihannetta. Sellaista ei kumpikaan riesoikseen halunnut. Mieluummin he olisivat vaikka ilman, silläkin uhalla, että lapsenlapset jäisivät suvulta saamatta.