Umpihankihiihtoa ja hernekeittoa

Laskiaiseen kuuluu perinteisesti aina jokin urheilullinen osio. Umpihankihiihto järven jäällä tuntui houkuttelevalta vaihtoehdolta.
Umpihangen osuus oli kovin lyhyt, sillä aivan niemen kärjestä oli joku hiihtänyt ahkio perässään läheiseen saareen.
Minä seurailin ahkion jälkiä pilkkimiesten reikiä tutkimaan.
Sauvan huljuttelulla selvisi, että jää oli tuossa kohtaa parikymmentä senttiä paksua.
Pilkkimiesten polkuja oli helppo seurata.
Parin kilometrin edes takaisin hiihtely oli aivan riittävä urheilusuoritus.
Palasin takaisin samoja latuja.
Hyvin muhitettu hernekeitto maistui. Laskiaispullat kermavaahdolla ja hillolla kuuluivat tietysti asiaan.
Hyvää ystävänpäivää!

Laturetki ja hirvisoppaa Maivialla

Hirvisopan houkuttamina käänsimme auton nokan kohti Maivian Pitoja. Luvassa oli myös hyviä latuja aivan Maivian nurkan takana.
Latukone veti uudet ladut juuri kun pääsin ladun alkuun. Uusia uria oli helppo painattaa eteenpäin.
Sukset suuntasin Maiviasta kohti Tunkeloa.
Matkalla oli kaunista hämäläistä peltomaisemaa.
Reitti kulki myös järven reunaa pitkin.
Ei hassumpi järvimaisema.
Kymmenen kilometrin lenkki oli sopiva.
Kyltit johdattivat takaisin Maivian lihapatojen äärelle.
Sukset sai parkkiin talon seinustalle.
Liisa oli keittänyt ihanaa hirvijauhelihakeittoa.
Keiton jälkeen oli jälkiruuaksi lämmintä mustikkaruiskukkoa.
Nam, mitä herkkuja!
Hyvä laturetki!