K-18 elokuviin

Kino Tapiola järjesti K-18 elokuvanäytöksen. Teatteri on vanha ja perinteikäs, ei suuren suuri vaan pieni ja kodikas. Ystävät olivat bonganneet mukavaa iltatekemistä ja kutsuivat meidät mukaan leffaan.
Ilman sen kummempia tuumauksia lähdimme matkaan. Näytökseen oli mahdollista ottaa eväät mukaan teatterin baarista. Tämän mahdollisuuden hyödynsimme porukalla. Anniskeluoikeus teki näytöksestä K-18 esityksen.
Elokuvasta Everything Everywhere All at Once tiesimme sen verran, että se voitti seitsemän Oscaria. Juonesta ei ollut mitään tietoa. Elokuva oli kerrassaan hulvaton tapaus. Tämän elokuvan äärelle ei tosikoiden kannata vaivautua. Tarina lenteli sellaisissa bittiavaruuksissa, että perässä ei meinannut pysyä. Välillä oltiin jossain kung fu-toimintahässäkässä ja välillä jossain Matrix-maailmassa. Huumori kukki poskettomalla tavalla. Välillä pohdittiin syntyjä syviä. Elokuva ei sopinut oikein mihinkään kategoriaan, mutta tarvetta sen lokeroimiseen ei ollutkaan. Maailman pelastaminen oli tavoitteena monella eri tasolla. Mitäpä sen kummempaa tavoitetta tarvitaan.

Hauska ilta!

Elokuvavuoden 2023 aloitus – Kupla

Elokuvavuotemme 2023 alkoi samoissa merkeissä kuin vuosi 2022 päättyi. Päädyimme nuorisoelokuvan pariin. Syykin oli sama eli pääosassa oli tuttu esiintyjä. Stella Leppikorpi teki huikean pääosan loppuvuonna 2022 ilmestyneessä elokuvassa Kupla. En voi kuin ihmetellä sitä luonnikkuutta ja luonnollisuutta, jolla Stella astui isoihin saappaisiinsa. Näyttelijäkokemusta hänellä toki on erilaisista sarjoista ja sivuosista, mutta pääosan vetäminen näin tasokkaassa joukossa on kyllä hieno suoritus. En usko, että näytelmä jää yksittäiseksi tähdenlennoksi. Stella loistaa kirkkaana tähtitaivaalla varmasti jatkossakin.

Elokuvassa on kiva juonen käsittely. Elokuvan sisällöllä on annettavaa nuorten lisäksi aikuisillekin katsojille. Päähenkilön epätoivoinen yritys pitää vanhempiensa liitto kasassa ja samalla avautua omalle orastavalle rakkaudelle nuoruuden tyrskyissä on klassinen aihe, mutta tässä elokuvassa sitä on käsitelty hellyydellä ja viisaudella.

Enpä olisi uskonut näkeväni päiväkodin portin rakosesta kurkistelevan pikkutytön näin lyhyessä hetkessä kasvavan elokuvan päärooliin. Aika rientää nopeasti. Isoksi on kasvanut niin Stella kuin samassa portin rakosessa kurkistellut oma pallero. Onnea Stellalle ja koko ihanalle perheelle loistavasta onnistumisesta!

Sydänpeto – elokuva

Elsi Sloanin pääroolia elokuvassa Sydänpeto on kovasti kehuttu. Tapasimme Elsin, kun hän oli saanut kuvaukset loppuun Ranskassa ja oli intoa piukeana kaikista jännittävistä tapahtumista, mitä oli matkallaan kokenut. Jäimme kovasti odottamaan elokuvan julkaisua.

Ensi-illan jälkeen sekä elokuva että Elsi saivat varsin ylistäviä arvioita. Sydänpeto on nuorisoelokuva ja nuoren polven tekijöiden elokuva. Räpillä ja rakkaudentuskalla kuorrutetussa elokuvassa etsitään ponnekkaasti omaa polkua välillä vähän kyseenalaisillakin keinoilla. Elokuva sijoittuu Ranskaan ja se on ranskankielinen. Vähän jopa sain poimittua tuttuja sanoja näyttelijöiden vuoropuhelusta.

Elsi oli hyvä ja oli hauska seurata tutun ihmisen roolin rakentamista. Saapas nähdä mihin ura johtaa.