Sydänpeto – elokuva

Elsi Sloanin pääroolia elokuvassa Sydänpeto on kovasti kehuttu. Tapasimme Elsin, kun hän oli saanut kuvaukset loppuun Ranskassa ja oli intoa piukeana kaikista jännittävistä tapahtumista, mitä oli matkallaan kokenut. Jäimme kovasti odottamaan elokuvan julkaisua.

Ensi-illan jälkeen sekä elokuva että Elsi saivat varsin ylistäviä arvioita. Sydänpeto on nuorisoelokuva ja nuoren polven tekijöiden elokuva. Räpillä ja rakkaudentuskalla kuorrutetussa elokuvassa etsitään ponnekkaasti omaa polkua välillä vähän kyseenalaisillakin keinoilla. Elokuva sijoittuu Ranskaan ja se on ranskankielinen. Vähän jopa sain poimittua tuttuja sanoja näyttelijöiden vuoropuhelusta.

Elsi oli hyvä ja oli hauska seurata tutun ihmisen roolin rakentamista. Saapas nähdä mihin ura johtaa.

Äänen lumo

Äänen lumoihin pääsi uppoutumaan Hietsun paviljongissa. Ääni-instrumentteina oli tällä kertaa mm. symbaaleja ja jousisoittimia.
Tuttuja taiteilijoita olivat Castrillónin sisarukset. Uusia tuttavuuksia olivat italialainen viulisti Silvia Tarozzi ja symbalisti Antti Tolvi.
Kotimatkalla kuului hiljaisuuden ääniä Hietaniemen hautausmaalta.

Sirpale eilistä

Aleksanterin teatterissa kuultiin konsertillinen Anne-Mari Kähärän lauluja. Essi Wuorela, Pirjo Aittomäki ja Reetta Ristimäki ilottelivat Kähärän tuotannolla loistavan pianistin Timo Alakotilan säestyksellä. Laulukvartetti muuttui trioksi, kun Susanna Haavisto oli sairastunut yllättäen.

Kähärä on säveltänyt ja sovittanut erilaisten runoilijoiden tuotantoa. Konsertissa kuultiin niin vanhempaa kuin uudempaa tuotantoa. Esiintyjät olivat selkeästi innostuneita lauluista ja heillä oli hauskoja muistoja yhteistyöstä Kähärän kanssa.

Konsertti oli varsin mukava kaksituntinen hyvän musiikin äärellä. Laulajilla oli sopivan erilaiset äänet ja kaikki olivat vahvoja lavaesiintyjiä. Timo Alakotila on suosikki säestäjiäni. Edellisen kerran olen saanut nauttia Timon musisoinnista omalla sohvalla kotikonsertissa. Timon levyjä on taas kaivettu esille kuuntelulle. Suosittelen.