Matkamuistoja – Snorklaten maailman ympäri

Tutustumiseni veden valtakuntaan alkoi Singaporessa. Yksi kaupungin vetonauloista on Sentosan saaren vedenalainen maailma. Joka puolella läpinäkyvien seinien takana pienet, isot, kirjavat, pilkulliset, raidalliset kalat uivat omassa elementissään. Mahan pohjasta kutkutti mukavasti, kun hai vilahti pään yli. Kuvittelin, miltä tuntuisi, jos lasiseiniä ei olisi. Ensimmäistä kertaa luonnossa pääsin kurkistamaan veden alle Australiassa Suurella Valliriutalla. Läheltä Cairnsia Mission Beachilta löytyi vene miehistöineen.

Kauniina ja lämpimänä sunnuntaiaamuna kukonlaulun aikaan suuntasimme askeleemme kohti pienvenesatamaa. Laiturin vieressä keikkui vene iloisesti. Ympärillä häärivä henkilökunta toivotti vieraansa tervetulleeksi. Tavarat pakattiin ja vene otti suunnan ulkomerelle kohti riuttoja.

Matkalla meille kerrottiin huumorilla höystettynä snorklauksen saloja. Tärkein oppi oli, että snorklausmaskin lasi täytyy siivota syljellä kunnolla ettei se höyrysty, kun mennään veteen. Poikien lasit ovat kuulemma yleensä kirkkaammat kuin tyttöjen….

Sopivana snorklausasuna suositeltiin t-paitaa, puntillisia sortseja ja aurinkorasvaa litrakaupalla. Koko päivän kelluskelu vedessä voi kostautua. Seuraavana päivänä saattaa lähimpänä aurinkoa ollut ruumiinosa punottaa kauniin punaisena ja kipeänä.

Riutta on suojeltu alue. Sieltä ei saa ottaa mitään mukaansa. Riutta on myös elävä. Katkaistu tai vaurioitunut koralli kuolee ja on sen jälkeen menetetty.

Alus ankkuroitiin vakituiselle pysähdyspaikalleen. Parvi valtavia puolimetrisiä kalanvonkaleita suhautti vierelle odottamaan jokapäiväisiä tuliaisiaan. Veneen kannelta heitettiin leiväpalasia, joista kalat vesi kuhisten taistelivat.

Sukeltajat lähtivät ensimmäisenä seikkailulleen. Me snorklaajat odottelimme kärsivällisesti vuoroamme. Kannelle tuotiin räpylät ja maskit snorkkeleineen. Vähän tuntui orvolta hypätä veneen vieressä kisaavaan kalaparveen. Laivapojat lohduttivat, että kalat syövät leipää, eivät snorklaajia. Ensimmäiset kalat tuli bongattua lähietäisyydeltä, sillä selässä pomppi monta kiloa tuoretta kalaa leipänsä perässä. Pienissä ryhmissä etäännyimme veneeltä. Aikansa vei ennen kuin pystyi hengittämään rauhallisesti. Mitä rentoutuneemmaksi ja varmemmaksi olo tuli, sitä enemmän pystyi ympärillään näkemään. Mikä ihmeellinen maailma sieltä avautuikaan. Kaikki ne kalat, joita Singaporessa olin nähnyt lasin läpi, olivat nyt tässä, melkein käsin kosketeltavissa. Riutta oli täynnä upean värisiä koralleja. Se oli kuin satumaa. Jättiläissimpukat jököttivät pohjassa kita ammollaan. Kalat olivat vähintään yhtä uteliaita tutkimaan minua kuin minä heitä.
Rentous loppui tykkänään ja snorklausputki maskeineen täyttyi vedestä, kun viimeinenkin Singaporen tutuista tuli vastaan. Muutaman metrin päässä mutkitteli valtava parimetrinen hai! Yhtään ei rauhoittanut etukäteen annettu tieto, että kyseessä on todennäköisesti vaaraton riuttahai. Hai se oli joka tapauksessa ja minun silmissäni vielä valtavan iso. Suunta otettiin snorklausparin kanssa käsi kädessä välittömästi takaisin veneelle. Tyystin unohtui ohje snorklata rauhallisesti, jos vastaan tulee hai. Vettä piti köhiä veneen kannella litrakaupalla keuhkoista.

Kauaa ei malttanut kannella istuskella. Hyppäsimme uudelleen veteen. Hai kaarsi saman tien paikalle. Hetken aikaa se kierteli ympäri aivan kuin tutkien lieneekö tuo sama omituinen ja kömpelö pärskijä kuin aikaisemmin. Kai se totesi, ettei vastapuolesta ollut edelleenkään taidokkaampiin esityksiin ja päätti lähteä paremmille kalavesille. Mekin saatoimme keskittyä ihmettelemään kaikkea muuta ympärillämme. Kuka olisi uskonut, mitä kaikkea pinnan alta löytyy. Minä menetin sydämeni tälle upealle uudelle maailmalle.

Myöhemmin matkallani Cookin saarilla Tyynellä merellä tapasin vannoutuneimman kalojen ihailijan. Fisher-koira saapui uskollisesti joka aamu samalle paikalle rantaveteen. Huomion herpaantumatta se tuijotti korallin kolossa uivaa kalaa häntä koko ajan innokkaasti heiluen. Me vietimme tuntikausia rinnakkain tuijottaen lumoutuneena vedenalaisen maailman ihmeitä,

Ensimmäisen snorklauskokemukseni innoittamana olen maailmanympärysmatkallani poikennut usealle uudelle sukellukselle Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Fijillä, Cookin saarilla, Havaijilla jne.

PS. Ja edelleen muuallakin maailmalla matkatessa…. Mutta näissä matkamuistoissa kirjoitan vain vuoden maailmanympärysmatkani kokemuksista.

Matkamuistoja Japanista IV

Yksi vielä puuttuu, matkamuistoja vuodelta 1996

Ihmiskunnan historiaa on kirjoitettu raskain vedoin Hiroshimassa. Ydinpommin jäljiltä jäänyt raunio ja palamaan laitettu ikuinen tuli muistuttavat meitä tapahtuneesta katastrofista. Rauhanmuseon videolta voi kuunnella niiden tarinoita, jotka selvisivät. Jokaisella hiroshimalaisella on kuitenkin aina joku joka ei selvinnyt. Myös Sachiko tiesi kertoa sukulaisistaan ja miehensä sukulaisista, jotka eivät selvinneet. Sachikon kahdelle suloiselle tytölle ne olivat vain tarinoita jostain menneisyydestä.

Sachikon perhe eli vaurasta elämää hyvällä asuntoalueella. Sachikon aviomies työskenteli sukufirmansa johdossa. Sachikokin oli ollut työssä samassa paikassa siihen saakka kunnes tytöt syntyivät. Isoisä antoi korkeasta iästään huolimatta vielä ohjeitaan firman suunnasta. Isovanhemmat pyrkivät pistämään Sachikon mielestä liikaa sormensa perheen asioihin.

Vapaa-ajalla perhe purjehti ja pelasi golfia. Perheessä oli kaksi autoa, jotta äiti pääsi kuljettamaan lapsia kouluun ja harrastuksiin. Omilla asioilla hän kävi, kun muu perhe oli poissa. Perheen isä esitteli viimeisimmät japanilaiset tekniikan ihmeet, joita talo oli pullollaan. Kauniisti hän puhui vaimostaan, joka oli kuin filmin kaunotar.

Illalla minulle laitettiin modernin perheen moderni illallinen viineineen. Isäntä kaatoi muina miehinä lasiin tilkkasen kallista kiinalaista juomaa. Pullon sisällä komeili kolme kuollutta käärmettä. Kulautimme juoman puistatellen kurkkuihimme. Skoolasimme yhteisille suunnitelmille tavata pohjoisessa Joulupukin maassa. Matka jouluna sinne oli ollut jo kauan tyttöjen toiveena. Isäntä vetäytyi tyttöjen kanssa yöpuulle. Me naiset jäimme parantamaan maailmaa.

Illan mittaan viinilasillinen toisensa jälkeen hävisi suihimme. Jutut syvenivät syvenemistään. Sachiko kertoi ajatuksistaan, minä omistani. Ihmettelimme niiden samankaltaisuutta. Sachiko nauroi, että olen varmaan hänen kauan kadoksissa ollut sisarensa.

Sachiko kertoi elämäänsä kohdanneesta suuresta surusta. He olivat miehensä kanssa toivoneet vielä yhtä lasta, poikaa. Perhefirmalle toivottiin jatkajaa. Raskaus oli edennyt onnellisesti jo pitkälle, kun tuli keskenmeno. Lääkäri oli kieltänyt enää yrittämästä uutta perillistä. Isovanhemmat olivat painostaneet poikaa hankkimaan uuden vaimon, joka voisi synnyttää firmalle jatkajan. Poika oli kieltäytynyt. He halusivat jatkaa yhdessä, Sachiko ja hän. Kuollut lapsi oli poika.

Kaiken paineen keskellä Sachikon mies sairastui vakavasti. He halusivat järjestää elämänsä uudelleen. Mies toivoi pystyvänsä järjestämään itsensä nuorena eläkkeelle. He suunnittelivat muuttavansa Uuteen-Seelantiin kiireettömän elämän keskelle.

Matkamuistoja Japanista III

Pyyntö jumalille, matkamuistoja vuodelta 1996

Matka pieneen Maizurun kaupunkiin meren rannalle sujui nopeasti huippunopealla pikajunalla. Maisemat vilistivät silmissä. Ihmiset nyökkäilivät innokkaina välillä vasemmanpuoleiselle ikkunalle, välillä oikeanpuoleiselle, sitten minulle. Nyökkäilin vastaukseksi. Nyökyttelykeskustelumme jatkui koko matkan. Näin minäkin tiesin kummalla puolella milloinkin oli paremmat näkymät.

Perillä minua odotti pariskunta sievässä piparkakkutalossaan maaseutumaiseman keskellä kaupungin laitamilla. Talo oli isännän itsensä rakentama tilava omakotitalo. Ylpeästi minut johdatettiin yläkerran vierashuoneeseen. Ihailin puusepän kädenjälkeä. Tilaa talossa oli vaikka isommalle perheelle.

Tärkeä perheenjäsen oli pieni taskukokoinen pitkäkarvakoira, jolla oli oma valtakuntansa olohuoneessa. Pehmustettu koiransänky oli täynnä lemmikin leikkikaluja ja ruokakippo oli kukkuroillaan herkkuja. Tämä pikkuprinsessa juoksi terhakkaasti ympäri huonetta häntä heiluen. Kaunis rusetti koristi päälakea. Sachiko emäntäni harmitteli, että koira ei ollut oppinut sisäsiistiksi. Lattian siivousta riitti jokaiselle päivälle.

Illalla istuimme istuimme yhdessä syömään erinomaista wokkipannuateriaa. Sachikon mies valmisti lihan. Muuten hän ei yleensä laittanut ruokaa. Aterian päälle innostuimme pelaamaan erilaisia ajanvietepelejä. Aviomies ei puhunut englantia, mutta pelien kieli oli kansainvälinen. Yhdessä kokeilimme myös paperitaittelua eli origamia. Oikein mukavaa ja viihtyisää yhdessäoloa piparkakkutalossa.

Päivisin Sachiko haki miehensä töistä lounaalle ja myöhemmin kuljetti takaisin työpaikalleen. Näin hän oli tehnyt koko avioliiton ajan eli 15 vuotta. Muuten meillä oli aikaa koko päivä kierrellä paikallisia nähtävyyksiä. Puistot olivat täynnä kauniin alkusyksyn ruskaisia puita. Meri oli vielä varpaille lämmin.

Kävimme tervehtimässä Sachikon tätiä, joka miehensä kanssa omisti vanhan japanilaisen temppelin. Isäntä oli jäänyt eläkkeelle rehtorinvirastaan ja kunnosteli kaiket päivät temppelin koristeita. Sitä myös hänen isänsä oli eläessään tehnyt. Sachiko oli ollut heillä kasvattityttönä, koska pariskunta oli lapseton.

Sachiko vei minut sivummalla olevalle alttarille. Siellä hän kertoi, kuinka kelloja kumistelemalla saattoi herätellä jumalia ja henkiä kuuntelemaan. Rahaa kirstuun heittämällä saattoi vahvistaa pyyntöään. Ujosti Sachiko painoi käteeni muutaman lantin ja pyysi minua yhtymään pyyntöönsä. Kuiskaten hän kertoi, että pyyntö oli ollut jo 15 vuotta, että jumalat antaisivat hänelle ja miehelleen lapsen. Uteliaana hän kysyi kristittyjen Jumalasta. Lupasin lähettää pyynnön myös siihen suuntaan. Hän jaksoi toivoa hymy huulillaan.