
Elokuvavuotemme 2023 alkoi samoissa merkeissä kuin vuosi 2022 päättyi. Päädyimme nuorisoelokuvan pariin. Syykin oli sama eli pääosassa oli tuttu esiintyjä. Stella Leppikorpi teki huikean pääosan loppuvuonna 2022 ilmestyneessä elokuvassa Kupla. En voi kuin ihmetellä sitä luonnikkuutta ja luonnollisuutta, jolla Stella astui isoihin saappaisiinsa. Näyttelijäkokemusta hänellä toki on erilaisista sarjoista ja sivuosista, mutta pääosan vetäminen näin tasokkaassa joukossa on kyllä hieno suoritus. En usko, että näytelmä jää yksittäiseksi tähdenlennoksi. Stella loistaa kirkkaana tähtitaivaalla varmasti jatkossakin.
Elokuvassa on kiva juonen käsittely. Elokuvan sisällöllä on annettavaa nuorten lisäksi aikuisillekin katsojille. Päähenkilön epätoivoinen yritys pitää vanhempiensa liitto kasassa ja samalla avautua omalle orastavalle rakkaudelle nuoruuden tyrskyissä on klassinen aihe, mutta tässä elokuvassa sitä on käsitelty hellyydellä ja viisaudella.
Enpä olisi uskonut näkeväni päiväkodin portin rakosesta kurkistelevan pikkutytön näin lyhyessä hetkessä kasvavan elokuvan päärooliin. Aika rientää nopeasti. Isoksi on kasvanut niin Stella kuin samassa portin rakosessa kurkistellut oma pallero. Onnea Stellalle ja koko ihanalle perheelle loistavasta onnistumisesta!