Kauneimmat joululaulut soivat Jouluradiossa. Niitä on mukava kuunnella muun puuhan ohessa. Mutta itsekin voi osallistua jouluisiin yhteislaulutilaisuuksiin, joita järjestetään joulun lähestyessä ympäri Suomea. Joka vuosi saadaan yhteislaulutapahtumia varten Suomen Lähetysseuran toimittamana uusi joululauluvihkonen, jossa on sekä vanhoja tuttuja että uudempia joululauluja. Mekin piipahdimme laulamaan. Talvisissa tunnelmissa lenkkeilimme mökiltä kohti joulukoristeltua juhlapaikkaa. Muutaman muun lauluintoisen kanssa saimme esittää omia toiveita lauluvihkosta. Ilta sujui leppoisasti reippaan vetäjän tahdittamana. Mökille takaisin palasimme jänön jäljissä pimeän metsän läpi. Otsalampun valossa polku löytyi. Mukaan lauluillasta saimme herkulliset tortut. Lämmin glögi ja joululeivonnaiset maistuvat kynttilän valossa. Laiskanläksynä piti vähän pimputella uunituoreita joululauluja, jotka ihan ensilaulamalta eivät jääneet muistiin.