Sultanaatti

Laura Ruohosen ohjaama aikuisten satu Sultanaatti on saateltu kantaesityksen myötä kaiken kansan nähtäväksi Vallilan Kansallisteatterissa.
Suosittelen ehdottomasti hankkimaan käsiohjelman ja aloittamaan Sultanaatin maailmaan laskeutumisen sen kautta. Käsiohjelma on poikkeuksellisen lahjakas opus avaamaan Sultanaatin mielenmaisemaa ja maailmaa, joka ei ole olemassa, mutta kuitenkin on tuttu ja totta joskus jossain. Moni näytelmän yksityiskohta avautuu syvemmin, kun on läksynsä tehnyt ja käsiohjelmansa lukenut. Miten muuten tietäisit, mikä on naisenhiljennin tai pyllynhyydytin? Tai, että niiden käyttö ei ole ollut mikään vitsi!
Näytelmä on huikea onnistuminen Ruohoselta ja työryhmältä. Teos on monella tapaa erittäin ajankohtainen. Se tarkastelee kriittisesti ihmisen luomia järjestelmiä. Toisaalta siinä liikutaan sadunomaisen kepeästi isojen asioiden äärellä. Mikään ei jää huomaamatta vakoilijan tarkkojen silmien alla, ei edes rakkauden hämmentävä voima. Sultaani Suleimanin ja orja Roxelanan tarina Sultanaatin valtakunnassa on näkemisen ja kuulemisen arvoinen.
Näytelmän vuoropuhelu on soljuvaa ja luonnollista. Iso kiitos menee näyttelijöille myös erittäin selkeästä artikulaatiosta ja kirkkaasta kehon kielestä. Huumori kukkii kaikissa tilanteissa, välillä vilpittömän aitona ja välillä surullisen sarkastisena. Näytelmän rytmi ja näyttelijöiden keskinäinen dynamiikka toimii vaivattomasti. Ei tule kiusallista tai teennäistä oloa. On vain elämän sietämätöntä keveyttä tässä ja nyt, maksoi mitä maksoi. Tämä antaa katsojalle tilaa tutkia ja tulkita näytelmän sanomaa. Hienot näyttelijäsuoritukset kaikilta!
Pidin todella paljon tästä näytelmästä. Siinä sai hieroa älynystyröitään, nauttia herkullisesta huumorista, harrastaa moraalista paheksuntaa ja vaikka mitä. Kaikki oli loistavasti kunnes minulle ja ehkä jollekin muullekin tuli lapsus.
Loppuvaiheessa siirryttiin selkeästi epilogiin. Odotin sopivan jännittyneenä lopputulemaa tai jotain ylevää ja elämää suurempaa, sillä näytelmä oli pedannut katsojaa taitavasti vastaanottavaan tilaan. Yhtäkkiä loppupuheenvuorossa en tahtonut kuulla, mitä sanottiin. Selkeä artikulaatio muuttui puheeksi paidan kaula-aukon sisään. Apua, apua, mitä sanottiin, mitä tarkoitettiin?! Miksi tätä ei voi kelata vähän taaksepäin etten menetä mitään?! Voisiko joku ystävällisesti mennä kuuntelemaan epilogin erittäin tarkasti ja kertoa minulle, mitä loppurepliikissä sanottiin, sillä näytelmä on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Ja minä olisin halunnut kuulla ne kuuluisat viimeiset sanat!
Esityksen tarjosi Kansallisteatteri. Valokuvat esityksestä Kansallisteatteri / Cata Portin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s