Tämän päivän kuntojumppa on tehty, kun miehen kanssa töiden jälkeen vuorovedolla rakensimme mökin pihapiiriin pieniä polkuja kuin muurahaiset konsanaan. Puolentoista kuukauden aikana, jonka olemme viettäneet kaupungissa, on lunta tullut hurja määrä. Eilinen ilta mökille tulon jälkeen meni revontulia ihastellessa, joten huvi meni työn edelle. Oven edustalta sentään lapioitiin lumet pois, että päästiin sisälle. Tänään sitten ahkeroitiin eilisenkin edestä. Ensin tehtiin autolle pihaan kääntöpaikka. Sitten tarvittiin polku puuliiterille. Toiveikkaana tein myös reitin laiturin nokkaan. Josko sitä löytyisi lumen alta jäätä ja saataisiin avantokin auki.