Kansallisteatterin näytäntökauden Vallilassa avasi Vesa Vierikon tulkinta Molièren Saiturista. Näytelmä on täynnä rahaa ja rakkautta, konnankoukkuja ja onnellisia loppuja. Vanha klassikko saa vierikkomaiset elkeet, joiden tahtiin hompsotellaan hurmaavissa pitsihelmoissa upeissa lavasteissa komedian kevein keinoin.
Ensimmäinen jakso tarraa minuun kuin huumaava annos jotain, mitä olen pitkään kaivannut. Pitkä teatterin puutos saa minut eläytymään vahvasti mukaan näyttelijöiden heittäytymiseen rooliensa vietäväksi. Miten ihana on leijalla upeiden näyttelijöiden johdattamana arjen yläpuolella teatterin illuusiossa.Puoliajan jälkeen intensiteetti hieman ohenee, mutta en välitä siitä. On niin ihana päästä näkemään teatteria ja uppoutua Saiturin häpeämättömään ahneuden maailmaan ja pelastautua sieltä moninkertaisen rakkauden pauloihin yltiöpäisten juonikiemuroiden jälkeen. Eläköön teatterin illuusio!
Saiturin tarjosi bloggareille Kansallisteatterin Bloggariklubi.
Blyygi Blumsteri 