Oriveden Pitkäjärvellä polveilevat kauniit maalaismaisemat. Pellot, metsät ja järvet vuorottelevat silmän kantamattomiin.Hiekkatien risteyksessä yllättää kyltti ”Muotia ja maalaismaisemaa”. Yleensä en ajele viikolla tätä tietä, mutta nyt lomalaisena matkalla Purnun taidenäyttelystä kyltti löytyy tien vierestä. Maisemia on ihailtu. Paras selvittää, millaista muotia mutkan takaa löytyy. Kotiputiikki Orihannas on toiminut Hoivalan tilalla jo melkein parikymmentä vuotta, mutta tänä vuonna se on auki ensimmäistä kertaa myös kesällä. Orihannas nimen takaa löytyy yrittäjä Hanna Seppälä. Hanna on toiminut vuodesta 2004 itsenäisenä yrittäjänä ja sitä ennenkin pitkään muodin ja vaatetuksen parissa.Ihanan pirteällä ja palvelevalla asenteella Hanna kaivelee vaaterekeistä asiakkaan maun mukaisia kesähepeniä. Monenmoista tyyliä on tarjolla niin värikkäämpään kuin myös hillitympää makuun.Rennon rupattelun lomassa sovittelen kesäpöksyjä, pellavapaitoja ja kukkamekkoja. Suosikeista ei ole puutetta. Runsaudenpulan äärellä päädyn hankkimaan pari puseroa ja housut. Muutama mekko jää vielä kutkuttamaan mieltä. Koko korona-aikana en ole käynyt vaateostoksilla. Nyt on mukava vähän uudistaa kesäpöksyvalikoimaa.Hannan liike on avoinna kesällä tiistaisin ja keskiviikkoisin sekä joustavasti sopimuksen mukaan. Yleensä Orihannas on sulkenut ovensa asiakkailta heinäkuuksi ja viihtyisä putiikki on muuttunut vierailulle tulevien ystävien vierashuoneeksi. Tänä vuonna ohikulkijoita ilahdutetaan heinäkuussakin rennoilla kesävaatteilla ja ystävien vuoro on elokuussa, kun Hanna siirtyy lomailemaan. Poiketkaa ihmeessä Pitkäjärvelle ihailemaan muotia ja maalaismaisemia.
Kiva, kun poikkesit putiikkiin ja kiitos myös jutusta! Ihanaa kesää sinulle ja toivottavasti näemme vielä muodin merkeissä! terveisin Hanna
TykkääTykkää
Ehdittomasti nähdään!
TykkääTykkää