Polku puutarhassa

Polkuja pitkin on mukava kulkea. Ajatus pienestä polusta puutarhan poikki tuntui houkuttelevalta. Inhoan ajatusta punkeista ja muista ötököitä, jotka hyppivät heinistä säärilleni. Polkua kulkiessa vältyn näiltä ajatuksilta ja pääsen nauttimaan kukkien ihailusta….ja rikkaruohojen kitkemisestä.
Olen jatkanut mökkipuutarhassa kukkamaan valloitusta rikkaruohoilta. Omenapuun alustan valloitin ensimmäisenä kesänä.
Tänä kesänä sinne on lisätty istutuksia.
Sitruunatimjami on löytänyt paikkansa. Laventeleita haluaisin sinne kovasti kasvamaan, mutta yhden olen jo onnistunut tappamaan ja toinenkaan ei ole kovin hyväkuntoinen. En tiedä, miksi en ole koskaan saanut laventeleita pysymään hengissä kovin pitkää aikaa.
Kun mökkitien hiekoituksesta jäi ylimääräistä soraa, niin minä päätin hyödyntää sitä puutarhapoluksi.
Laitoin kankaat alle etteivät rikkaruohot ihan heti puskisi esille. Säkkikaupalla olen kuskannut kaupasta kuorikatetta.
Pikkuhiljaa siistin polun reunoja pihasta löytyvillä kivillä.
Kivet eivät loppuneet sammakoiden valtakuntaan tai pajulinnun pesään.
Viime syksynä ja tänä keväänä siirtämäni perennat kukkivat jo mukavasti.
Seuraavaksi polku jatkuu ruusupuutarhan puolelle, mutta nyt saa riittää polun rakennus tältä erää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s