HSS:n rantaravintola kutsui meidät perinteiselle vappulounaalle. Laskujemme mukaan tämä oli jo kahdeksastoista kerta samassa paikassa. Viime vuonna vietimme virtuaalivappua ja nyt oli ilo sitä suurempi kun pääsimme yhteiseen ilonpitoon oman vappujengin kanssa. Teinikin suostui mukaan tällä kertaa. Ensimmäistä kertaa hän oli mukana alle vuoden ikäisenä, silloin Espalla Kappelin ravintolassa.Istuimme kahdessa pöydässä turvavälein, mutta melkein tämä jo tuntui vapaudelta. Alkupalat noudettiin puffettipöydästä. Olivat erinomaisia kuten myös pääruoka nieriä.Jälkiruokaa ei sitten enää kovasti jaksanutkaan, kun vatsa oli jo täynnä.Lauluja ja tanssia ei harrastettu koronarajoitteista johtuen, mutta ihan yhtä hauskaa oli lausua vappulaulujen sanoja yhteislausunnalla.Hauskaa Wappua merellisistä maisemista Liuskasaaresta Helsingin edustalta!
Oli herkullusen näköistä ja myös maistui taivaallisen hyvälle. Makua varmaan lisäsi se ettei ravintolassasyöntiä ole ollut liiemmälti viimeisen vuoden aikana.
Vähän käy kateeksi. Meillä eilen ystäväpari syömässä, me kaikki testattuja ja rokotettuja, mutta silti oltais saatu päästää vain toinen heistä. Puoli yhdeksältä joutuivat lähtemään että ehtivät yhdeksäksi kotiin.
Nam miten herkullisen näköistä!❤️
https://jasukuvaa.blogspot.com/
TykkääTykkää
Oli herkullusen näköistä ja myös maistui taivaallisen hyvälle. Makua varmaan lisäsi se ettei ravintolassasyöntiä ole ollut liiemmälti viimeisen vuoden aikana.
TykkääTykkää
Vähän käy kateeksi. Meillä eilen ystäväpari syömässä, me kaikki testattuja ja rokotettuja, mutta silti oltais saatu päästää vain toinen heistä. Puoli yhdeksältä joutuivat lähtemään että ehtivät yhdeksäksi kotiin.
TykkääTykkää
Tämä oli niiiiin ihanaa ja vähintään puolet ihanuudesta oli siinä että pääsi ihmisten ilmoille. Hyvää ruokaa oli toki tarjolla.
TykkääTykkää