Blyygi Blumsteri

Sachiko sopi tapaamisen kanssani metroasemalle. Valmistauduin hyvin matkaan, sillä Tokiossa käynyt matkalainen kertoi eksyneensä koko päiväksi kaupungin metroon. Laskin kartalta, kuinka monta pysähdystä oli ennen minun asemaani. Rohkeasti astuin metroon ja matka alkoi. Japanilaiset matkatoveriinsa lukivat jokapäiväistä lehteään tai runokirjaansa. Näin varovaisia vilkaisuja silmäkulmasta. Olin ainoa sinne tänne huojuva vaalea pitkänokka mustatukkaisten sirojen japanilaisten joukossa. He seisoivat vakaasti rivissä metrossaan pitämättä edes kiinni mistään. Minä tarrauduin tiukasti oikealla kädellä hattuhyllyyn kiinni. Vasemmalla kädellä laskin metroasemia. Kaikilla kahdella jalallani talloin matkatovereiden varpaita metron nytkähdellessä eteenpäin.

Oikealla asemalla työnnyin ihmisten ohitse ulos. Taisivat matkatoverit huokaista helpotuksesta. Sachiko saapui täsmällisesti paikalle sievin juoksuaskelin. Ulkomaan tapoja tuntien hän kumartelun sijaan kätteli minua. Laukut kerättiin kainaloon ja suunta otettiin kohti Sachikon sinkkuboxia Tokion laitamilla.

Huoneen ja pikku keittiön miniatyyrikodista sain lattialta patjanpaikan. Sachikolla oli oma sänky, josta hän oli hyvin ylpeä. Monet japanilaiset nukkuvat yhä yönsä lattialla tatamilla. Keittiössä oli normaalikorkuinen länsimainen pöytä, olohuoneessa matala japanilaistyyylinen. Kiireisenä virkanaisena Sachiko ei kuitenkaan turhaan tuhlannut aikaa ruuanlaittoon. Yleensä hän palasi töistä kotiin vasta iltamyöhään. Mekin suuntasimme kulkumme lähiöravintolaan. Mukana oli Sachikon työkaveri.

Sisälle ruokapaikkaan johdatti vain pieni ovi, ikkunoita ei ollut. Oven edessä roikkui kankainen vaate, jossa oli muutamia japaninkielisiä merkkejä ruuasta. Sisällä ystävällinen kotihengetär toivotti meidät tervetulleeksi. Istumapaikkoja oli vain kymmenelle hengelle. Me täytämme melkein kolmasosan huoneesta naisseurueellamme.

Istuimme pöytään. Kauaa ei vienyt kun olimme jo siirtyneet saken voimalla kansainväliseen, kaikkia naisia kiinnostavaan aiheeseen, miehiin. Tytöt haukkuivat maanmiehensä huonotapaisiksi. Virkanaisten mieleen ei ollut työssä ja sakella viihtyvä, kotia vieroksuva karaokelaulaja. Tytöt vilkaisivat tummien kulmiensa alta viereisessä pöydässä istuvia miehiä. Ääntään madaltaen he sanoivat olevansa mieluummin ilman kunnes löytyy ruuanlaittotaitoinen, vaimoaan arvostava aviomies, joka myös jakaa vastuun lasten kasvatuksesta.

Illan edetessä ystävykset tunnustivat, että vanhemmilla oli huoli, kun lapsenlapsia ei ollut tiedossa. Sukulaisten kautta oli järjestetty treffitkin sulhasehdokkaan kanssa. Sillä erää ei järjestetty liitto ottanut tuulta purjeisiin. Mies oli osoittautunut toivottomaksi jäämäpalaksi, joka ei vastannut modernin japanilaisnaisen ihannetta. Sellaista ei kumpikaan riesoikseen halunnut. Mieluummin he olisivat vaikka ilman, silläkin uhalla, että lapsenlapset jäisivät suvulta saamatta.