Meidän mökin seinälle saatiin hieno kajakkitaulu. Ystäväni maalasi meille ikioman kajakkitaulun, jota voidaan katsella silloinkin, kun pakkanen jäädyttää järvet ja kajakki on siirretty talviteloille.Taulun mallina on käytetty blogissanikin esillä olleita melontakuvia. Päälle on laitettu ripaus mielikuvitusta ja lopputulos oli näin hieno.Viimeksi melontareissulla oli melkoisen sumuista. Piti kierrellä rantoja pitkin ettei ihan joutunut eksyksiin. Sumu leijaili järven päälle pitkälle iltapäivään.
Eikö, toiset ne osaa! Nyt me odotellaan kun taiteilija tulee maalaamaan yhdelle seinälle kokonaisen seinällisen taidetta. Pitäisi vain ehtiä kittaamaan saumat ja pohjamaalaamaan seinä.
aika hieno taulua
TykkääTykkää
Eikö, toiset ne osaa! Nyt me odotellaan kun taiteilija tulee maalaamaan yhdelle seinälle kokonaisen seinällisen taidetta. Pitäisi vain ehtiä kittaamaan saumat ja pohjamaalaamaan seinä.
TykkääTykkää