Etätyön vaikutukset ihmisen elämään ovat olleet moninaiset.Säästöjä on tullut siitä, että deodorantin kulutus on pienentynyt huomattavasti. Kun ei tarvitse hikoilla muiden läheisyydessä konttorilla, niin voi aivan hyvin haista omassa hyvässä seurassaan kotipöydän äärellä ilman kemikaaleja kainalossa. Myös hiustenpesuvälit ovat harventuneet, joten shampookuluissakin on säästetty. Luontokin kiittää, kun ei kuormiteta.Rintaliivien käyttö on vähentynyt huomattavasti, kun kotona voi lillua villinä ja vapaana. Ei ole tarvinnut alusvaatekaappia uusia viime aikoina. Työmaalle lähtiessä pitääkin sitten todenteolla miettiä, että miten päin nämä vekottimet pitikään asentaa päälle. Kaikki mahdolliset vanhat ja nukkaiset pieruverkkarit on kaivettu komeroista. Ne päällä on ollut rento istuskella palaverissa tietokoneen äärellä. Yöpaitalinjalle en ole lähtenyt. Yksi ystävä kun sanoi, että hän käyttää nykyisin yöpaitaa vuorokauden ympäri. Villasukat lämmittävät mukavasti varpaita. Etätyö on luonut uusia elämisen muotoja. Vanhaan aikaan ei ole enää palaamista, vai mitä? Nähdään verkkarikaupoilla 🙂
Meillä on huomattu, että tiskikone käy huomattavasti useammin, pesukone taas ei niin usein.
TykkääTykkää
Sama ilmiö täälläkin!
TykkääTykkää