Nyt voi ottaa ihania värikylpyjä eri puolilla kaunista Suomen maatamme. Ei tarvitse lähteä Lappiin ruskaa katsomaan. Kirkkonummella Meikon luonnonsuojelualueella on eri pituisia reittejä. Järviä ja lampia riittää kierrettäväksi.Laiskimmillaan voi kävellä parkkipaikalta suoraan tulentekopaikalle eväitä syömään ja maisemia ihailemaan. Matkaa Korsolammen rantaan on vajaa kilometri.Lammen voi kiertää ympäri. Uimaan pääsee monesta kohtaa. Iltapäivälenkillä ei ollut ruuhkaa, joten nudistiryhmämme pääsi tekemään salaisen pienen pulahduksen syksyiseen lampeen ilman ulkopuolisia tarkkailijoita.Metsä ja lammen ranta on täynnä tuhansia syksyn sävyjä.Maasto on monipuolista. Välillä on soista maisemaa.Välillä voi kuvitella olevansa melkein erämaassa.Meiko on hieno kotimaan luonnonsuojelu- ja retkikohde.
Näyttääpä todella mielenkiintoiselta retkeilykohteelta tuo Meikon luonnonsuojelualue. Olemme myös innokkaita retkeilijöitä ja syksy on siihen juuri sopivaa aikaa, juurikin värien takia. Onneksi Suomesta löytyy vielä paljon luonnonsuojelu alueita ja toivottavasti ennen rakentamista ja kaavoittamista tehdään aina uhanalaisten lajien selvitys, että luonto säilyy mahdollisimman monimuotoisena.

TykkääTykkää
Värikäs syksy on ihanaa aikaa. Vielä vähän aikaa voidaan väreistä nauttia.
TykkääTykkää