Kesäduunareita

Mökkiraksalla on ollut paljon hommia ja siksi olen pestannut meille kesäapulaisia. Vähän on ollut huono tuuri näiden duunareiden kanssa. Tilhet tilasin pihlajanmarjoja keräämään, mutta ne lentelevät kännissä kuin käet käyneitä marjoja nautittuaan ja tekevät kovasti tuttavuutta sen sijaan, että hoitaisivat homman.
Marjoja on sitten pitkin rantaterassia ja liiskaantuu jalan alle, kun tilhet ei hoida hommiansa. No, kohta ne loppuvat.
Omenapuu on ollut täynnä omenia ja vaikka niitä on tarjottu naapureille ja kylän miehille, niin silti yläoksille on jäänyt omenia hyödynnettäväksi. Orava ja muutamat linnut ovat saaneet luvan hyödyntää omenapuun antia. Mutta ne mokomat ovat panneet aivan lekkeriksi hommat. Pieni osa omenista kelpaa, mutta sitten loput järsityt omenat jätetään pitkin pihoja. Harmillista leväperäisyyttä näilläkin kesäapulaisilla.
Pihaan on ilmestynyt myös myyrästykseen erikoistunut hiippari. Vielä en ole nähnyt saalista roikkumassa suupielessä ja myyrän koloja ilmestyy milloin minnekin. Että jonkinlaista tehokkuutta toivoisi tältäkin apulaiselta. Täytyy ottaa tiukempi ote seuraavassa työpaikkahaastattelussa ettei tällaisia laiskureita pesi nurkissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s