Vappu meloen

Vappuaamu alkoi meloen. Joulupukki toi talvella kaksi kajakkia Viron poikien kyydissä. Ostimme nettikaupasta norjalaiset Sea Birdin kajakit. Viikko sitten lähtivät jäät rannasta ja nyt pääsimme ensimmäistä kertaa kokeilemaan uusia kajakkeja.
Kajakit ovat merikelpoiset ja vakaat kulultaan. Melomista helpottaa jaloilla ohjattava peräsin. Kajakeissa on riittävästi luukkuja pienen retken tavaroita varten. Kajakkipaketin mukana tulivat melat, pelastusliivit ja aukkopeitot. Koeajolla tuulta oli sen verran vähän, että emme edes vaivautuneet laittamaan aukkopeittoja paikoilleen.
Järvimelontaan kajakit ovat kevytkulkuiset. Olemme todella tyytyväisiä ensimmäisten kilometrien perusteella. Vähän täytyy kerrata melonnan aakkosia ja kesän mittaan lähdemme varmaan pidemmällekin melonnalle. Nyt vain kruisailtiin tutustumassa lähirantoihin.
Vappu jatkui melonnan jälkeen virtuaalibrunssilla. Ullanlinnamäen tutun männyn juurella ei voinut tavata, mutta Skypen välityksellä brunssi sujui leppoisasti kavereiden kanssa rupatellessa ja kuulumisia vaihdellessa.
Vapun fiiliksiin pääsi hyvin pikkuisen koleassa säässä. Niinhän sitä yleensä vappuna pitää pikkuisen palella.
Uusi vappuliinakin pääsi pöytään.

2 kommenttia artikkeliin ”Vappu meloen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s