Mökkiraksa – Ulkovuori

Lokakuun lopussa hankkimamme kesämökki oli myyntihetkellä varsinainen rydönperä. Kesken jäänyt remontti oli tehty sinne tänne vinksalleen. Pihalla oli joka puolella remonttijätettä ja muuta vanhaa jemmattua tavaraa. Pohdimme pitkään uskallammeko moista Huvikumpua hankkia, sillä tuntui, että kaikki oli vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun. Meitä vielä varoiteltiin, että tuskin saisimme enää edes tulevaksi kevääksi sovittua remonttiporukkaa taloa rakentamaan. Kohtaloa uhmaten hankimme talon, sillä rantatontti oli houkuttavan ihana. Saimme hienon porukan aloittamaan mökkiremontin marraskuulla.

Tupateon Antero otti homman haltuunsa ja langat käsiinsä. Rakentaminen käynnistettiin purkamisella. Janne ja Eero aloittivat ulkosokkelin siistimisellä, vanhan laudoituksen purkamisella ja ikkunoiden paikkojen siirrolla. Antero hankki projektin edetessä paikalle tarvittavat rakennusmateriaalit. Hän huolehti, että paikalle saatiin niin putkimiehet, sähkömiehet kuin muutkin tarvittavat ammattilaiset oikeaan aikaan. Ilman tällaisia järjestelyjä rakentamisasioista huolehtiminen parinsadan kilometrin päästä ei olisi mitenkään onnistunut. Tapaamisilla paikan päällä ja puhelinneuvotteluilla olemme löytäneet yhteisen ymmärryksen päätettävistä asioista. Whatappin kautta on helppo välittää tarvittavaa tietoa ja kuvia.

Yksi ensimmäisistä päätettävistä asioista oli ulkovuoraus. Päädyimme harkinnan jälkeen Siparilan valmiiksi maalattuihin lautoihin. Niiden kiinnitys suoraan pontista varmistaa sen ettei laudan pintaan tule näkyviin ruuvaus- tai naulausjälkiä. Näin meidän ei tarvitse vähään aikaan huolehtia ulkoseinän maalaamisesta.

Suurta tuskaa tuotti ulkolaudoituksen värin päättäminen. Alkuperäinen väri mökissä oli perinteinen punainen. Me halusimme kuitenkin jotain muuta. Alusta saakka minua on viehättänyt tumma väri. Vastarannalla olen ihaillut hyvin maisemaan istuvia tummia mökkejä. Sävyjä ja mahdollisuuksia on tummassakin monia. Edes takaisin veivaaminen päätyi lopulta siihen, että Tikkurilan Piki valikoitui meidän mökin väriksi.

Musta tuntuu olevan kovin muotiväri tällä hetkellä ja sen mekin halusimme. Nyt alkaa mökki jo näyttää ihan muulta kuin rydönperältä. Vähäluminen ja leuto talvi on helpottanut rakennusprojektin etenemistä. Postaan kuvia blogiini, kun mökkiprojekti etenee.

2 kommenttia artikkeliin ”Mökkiraksa – Ulkovuori

  1. Jaana 19.1.2020 / 18:49

    Onnea hyvän värin valinnasta! Sopeutuu hienosti luontoon. Meillä on ollut mustat mökit jo yli 30 vuotta. Alkuperäinen väri oli ruskea. Emme tosin väriä valitessa tienneet, että se joskus olisi muotiväri. Katumus ei ole kertaakaan iskenyt, vaan erittäin tyytyväisiä olemme olleet – ihan varmasti myös te.

    Voimia ja iloa remontoimiseen!

    Tykkää

    • blyygiblumsteri 19.1.2020 / 19:55

      No, kyllä on teidänkin mökkiä sillä silmällä katseltu ja väri hyväksi havaittu !

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s