Klassista kotisohvalla

Olemme järjestäneet kotikonsertteja jo melkein kolme vuotta. Vasta nyt meillä soi ensimmäistä kertaa konsertissa klassinen musiikki. Saimme vieraaksemme upeat muusikot Katri Tikan ja Laura Lammin.

Katrilla oli mukanaan konserttiharppu, joka juuri ja juuri saatiin mahtumaan kuljetusta varten meidän autoon. Puhallisoittaja Laura Lammi esitteli oboistin taitojaan. Mukana hänellä oli myös englannintorvi, joka on oboen sukulainen. Lumoavia soittimia olivat kaikki ääneltään. Niillä saisi taatusti käärmeenlumooja taikoja aikaan, jos olisi yhtä taitava soittamaan kuin meidän vierailevat muusikot. He saivat yleisönsä leijumaan musiikin ihmeellisiin maailmoihin.

Muusikot kertoivat omista soittimistaan. Pääsimme ihmettelemään Katrin harpun pedaaleja ja erilaisia soittotekniikoita. Laura kertoi meille mm. oboen suukappaleiden valmistuksesta.

Konsertissa kuulimme tuttuja klassisia kappaleita, kuten Saint-Saensin iki-ihana Joutsen. Tuntemattomampia minulle olivat irlantilaiset harppusävelmät. Loppua kohden kevennettiin ja yleisölle tarjottiin jazz-säveliä sovitettuna harpulle ja oboelle.

Muusikot kertoivat hauskoja yksityiskohtia säveltäjistä ja sävellyksistä. Yleisö intoutui kommentoimaan ja kyselemään. Ilta oli varsin vuorovaikutteinen ja lämminhenkinen.

Ihana konsertti, hieno yleisö!

2 kommenttia artikkeliin ”Klassista kotisohvalla

  1. Allu 13.1.2020 / 20:15

    Tulee tippa silmään Joutsenta ajatellessa, kun isä ei enää voinut soittaa ja naapurin sellisti soitti isälle isän sellolla Joutsenen ja isä itki.
    Olispa meilläkin tuollaista kotikonsertteja. Kotona Suomessa oli usein soitti harjoituksia ja istuin olkkarin laiskanlinnassa ja kuuntelin.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s