Rakkauden päätös – Kansallisteatteri

Onko pahempaa huuto vai hiljaisuus? Molempien kautta löytyy ihmissuhteelle karu loppu. Ihminen on ihmiselle susi niin päättäessään.

Kaksi näyttelijää lavalla ei välttämättä tarkoita dialogia. Se voi olla kahden ihmisen yksinäinen ja viiltävä monologi kuten Kansallisteatterin näytelmässä Rakkauden päätös. Ohjaaja Pascal Rambert on kiertänyt maailmaa saman esityksen kanssa ja saapui nyt Helsinkiin. Näyttelijä Timo Torikka on suomentanut tekstin ja näyttelee yhdessä Katariina Kaituen kanssa Pienellä näyttämöllä. Tuntematta ranskalaista versiota voin vain todeta, että suomenkielinen Torikan versio on huikeaa sana-akrobatiaa, jossa sanan säilä heiluu säälimättä. Torikan ja Kaituen vahva läsnäolo näyttämöllä ja päällekäyvä ahdistus tuntuvat katsomossa saakka.

Huku sinä omaan negatiivisten ajatustesi virtaan. Minä haluan kirjoittaa elämässä oman uuden lukuni.

Timo Torikka oli Bloggariklubilla kertomassa näytelmän valmistumisprosessista. Poikkeuksellista on ollut näyttelijöiden vahva itsenäinen roolien valmistaminen, sillä ohjaaja Rambert on osallistunut prosessiin vain muutamalla tiivillä ohjausjaksolla. Mielenkiintoista ranskalaista teatteria on saatu katsojille tuumattavaksi.

Näytelmän tarjosi Bloggariklubi ja kuvat Kansallisteatteri / Tommi Mattila

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s