Nojatuoliprojekti

Perintönojatuoli on piileskellyt viltin alla viimeiset kymmenen vuotta. Vuosikymmenten ahkera käyttö on kuluttanut alkuperäisen kankaan puhki.

Nojatuoli on mukava istua ja niinpä on nyt sopiva hetki uudistaa tuolin kangas. Roskikseen ei hyvä tuoli jouda. Runko on kuitenkin hyvä. Sen kyljestä löytyi Askon tuotemerkki, joten se taitaa olla aikansa suomalaista käsityötä 60-luvulta.

Sunnuntaipuhteeksi tartuin työkaluihin ja aloitin vanhan kankaan poiston.

Melkoinen määrä huonekalunauloja piti poistaa. Parhaiksi työkaluiksi osoittautuivat vanhat hohtimet ja ruuvimeisseli.

Sisällä ollut pehmike mureni lattialle ja loput piti rapsutella liimasta irti. Siihenkin hommaan kävi hyvin ruuvimeisseli, kun muuta skraappaa en nurkista löytänyt.

Nyt on runko putsattuna. Pientä siistimistä ehkä vielä jatkan toisen kerran. Seuraavana hommana on kankaiden ratkominen saumoja pitkin, että saan kaavat uusille päällisille. Vaikein homma taitaa olla uuden kankaan kuosin päättäminen. No, ehkä pientä kärsivällisyyden kasvattamista saa harjoitella uusia kankaita naulatessa. Kerron, kun nojatuoliprojekti etenee. Vielä odottaa toinenkin tuoli purkamista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s