Matkamuistoja Bulgariasta

Monenlaisia matkamuistoja oli Bulgariasta tarjolla. Parhaita olivat mukavat kohtaamiset ihmisten kanssa ja mielenkiintoiset paikat. Valokuvia tuli otettua iso pino. Niitä on mukava katsella talvella, kun muistelee menneen kesän reissuja.

Ruususta valmistetut tuotteet ovat Bulgariassa suosittuja. Tarjolla on ruusutuoksuja, ruusurasvoja, ruususaippuoita jne. Ruusuvettä sai juotavaksikin. Minulle riittivät samppoo ja saippuat.

Joka matkalta yritämme muistaa hankkia jääkaappimagneetin. Pieni keramiikkakippo magneetilla oli helpompi tuoda kuin isot lautaset. Se löysi jo paikkansa meidän jääkaapin ovesta.

Viinipullo piti tietysti ottaa vielä lentokentältä viime metreillä ja vähän paikallista karkkia. Maustepussista voi koittaa saada uusia makuja kotoiseen kokkaamiseen.

Hupaisa matkamuisto oli tämä WC:stä kertova kuvataulu. Mitenköhän tuota nyt tulkitsisi?

Päätän Bulgarian postaukset tähän. Yhteenvetona totean, että Bulgaria oli moninverroin mielenkiintoisempi maa kuin olisin voinut etukäteen aavistaa. Varnan kulttuurimatka jäi kutkuttamaan. Plovdiv oli ehdottomasti näkemisen arvoinen kulttuuripääkaupunki. Lentomatka oli niin lyhyt, että uudelleen tulee varmaan lähdettyä. Ehdoton bonus matkalla oli ihana matkaseurani. Hänen bulgariankielen taitonsa ja paikallistuntemus antoivat hienon lisämausteen matkalle.

2 kommenttia artikkeliin ”Matkamuistoja Bulgariasta

  1. Allu 25.6.2019 / 22:24

    Plovdidiin olis kiva päästä. Mun isä kävi siellä 1950-luvun lopussa, aika alkeellista silloin, valokuvat oli mustavalkoisia silloin vielä.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s