Kuningatar Marian linna Balchikissa

Romanian viimeisen kuningattaren Marian linna sijaitsee kauniin kasvitieteellisen puutarhan keskellä Balchikissa, nykyisessä Bulgariassa.

Taiteellinen ja lahjakas Maria suunnitteli linnansa sisustusta ja sen ympäristöä. Tarinoiden mukaan hän viihtyi omassa pikku valtakunnassaan rakastajiensa seurassa, kun omalla miehellä ei ollut hänelle riittävästi aikaa.

Linnan ikkunoista on kauniit näkymät Mustallemerelle. En yhtään ihmettele, että Maria viihtyi hyvin Balchikissa.

Linnaa ympäröivät kauniit lummelammet.

Puisto ja kasvitieteellinen puutarha ovat levittäytyneet laajalle alueelle. Aikaa kiertelylle kannattaa varata koko päivä.

Alueella on useita kauniita rakennuksia ja levähdyspaikkoja.

Kukkaloisto kesäkuussa oli upeimmillaan. Kasvitieteellisessä puutarhassa on Euroopan toiseksi suurin kaktuskokoelma. Se oli todella hyvinvoivan oloinen.

Alueelta löytyy myös ravintoloita, kahviloita, matkamuistomyymälöitä, kirkkoja, majoituspalveluja ja jopa konserttisali. Ukkoskuuron yllättäessä pääsimme hyvin suojaan odottelemaan sateen lakkaamista.

Marian linna ja kasvitieteellinen puutarha on Balchikin ehdottomasti tärkein vierailukohde.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s