Quu -bändi aloitti levyjulkkarikiertueensa meidän kotikonsertista. Illan hämärtyessä jatsiorkesteri sai virvelit ja vispilät paikoilleen, ja sitten mentiin.
Bändi houkutteli paikalle ennätysyleisön. Noin neljäkymmentä henkeä saatiin istutettua olohuoneeseen. Lämmin tunnelma sai bändin näyttämään parastaan.
Edellisen kerran Quu-ukot esiintyivät meillä viime vuoden kesäkuussa. Tällä kertaa musiikki oli pääasiassa levyllä olevaa omaa uutta tuotantoa. Taitavat muusikot ihastuttivat niin noviiseja kuin jatsifriikkejä. Eivät ole Sibeliusakatemian opit menneet hukkaan.
Bändi on ollut kasassa jo vuodesta 2012 eli yhteissoitto pelaa. Konsertin jälkeen muusikot näyttivät tyytyväisiltä. Yleisö hankki uunituoreita levyjä kotiinviemisiksi. Me emme malttaneet odottaa levyä vaan kävimme jo hakemassa vähän maistiaisia etukäteen netin kautta.
Quu lähtee kiertoradalle; levyjulkkarikeikka tänään Jyväskylässä, huomenna Helsingissä Hard Rock Cafessa, siitä edelleen Lappeenrantaan, Turkuun jne. Tässä pieni ote levytysstudiolta.
PS. Quu myös Helsingin Sanomissa