Gourmet luistelut Porvoossa

Mikä voi olla niin houkuttavaa, että vapaapäiväläinen viitsii herätä kuudelta aamulla uudenvuodenaattona herätyskellon vaativaan naputukseen? Lämmin sänky ja unessa tuhisevat perheenjäsenet jäivät taakse, kun minä käänsin auton nokan tähtien valossa kohti itää. Retkiluistelijat suuntasivat vuoden viimeisille kierroksille.

Luvassa oli Retkiluistelijoiden vetäjien Hansin ja Pian johdolla leppoisaa luistelua ja sopivasti taukoja luistelun lomassa.

Ja sitä saatiin, mitä tilattiinkin!

Oli hauska päästä luistelemaan aivan uusiin maisemiin hienoille merellisille alueille.

Kohti aurinkoa kurkoitettiin, niinkuin jotkut muutkin liikkeellä olleet.

Välillä pieni juomatankkaus ja taas matkaa jatkamaan.

Hieno taukopaikka löytyi saaren kupeesta.

Siellä grilli odotteli makkaranpaistajia. Varsinainen gourmet retki siis!

Aikaa oli maistella kokkien tarjoilemia bratvursteja, rupatella tuttujen ja tuntemattomien kanssa tai vain tuijotella taivaanrantaan.

Retki oli oikein onnistunut, kiitos Hans ja Pia! Herrasmiehet takarivissä pitivät myös huolta siitä, että kaikki pysyivät vauhdissa mukana. Jäät olivat pieniä pätkiä lukuunottamatta hyvässä luistelukunnossa. Maisema oli kaunis.

Matkamittariin tuli sopivasti 27 kilometriä. Hyvillä mielin saattoi retkeläinen palata kotiin. Villasukat jalkaan, kuohuvaa lasiin, katse kohti tulevaa ja uutta vuotta 2019 odottamaan!

Ps. Muistathan, että jäille vain turvavarustein varustettuna ja asiantuntevien vetäjien ohjaamana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s