Ruokapaikkoja Tallinnassa

Viikonlopun Tallinnan matkalla bongasimme ainakin yhden uuden mukavan ravintolan vanhasta kaupungista Rataskaevun varrelta. Osteria del Gallo Nerossa saattoi kuvitella olevansa Italiassa pienessä viinibaarissa. Henkilökunta oli osittain italialaista ja keskusteli mielellään mm. viinisuosituksista. Saman perheen omistuksessa on pari muutakin italialaisravintolaa kaupungissa. Me viihdyimme hyvin antipastilautasen ja sisilialaisen viinin äärellä. Mukaansa voi myös ostaa hyviä italialaistuotteita. Ravintola on kahdessa kerroksessa.

Rataskaevun varrella kokeilimme toista meille uutta ravintolaa nimeltään Tabula Rasa. Sisustus oli viihtyisä ja hauska Art Noveau-tyyppinen. Puitteet olivat siis ihan kohdallaan.

Palvelukin oli ihan ystävällistä ja yritteliästä, mutta minkäs teit, kun suurin osa ruuista, joita yritimme tilata oli loppunut. Kaikki, mitä saimme oli hyvää, mutta tuntui vähän tylsältä, kun useamman kuin kerran saimme kuulla, että valitettavasti toiveitamme ei voida toteuttaa, koska tarveaineet olivat loppuneet. Jäi vähän pliisu olo tästä ravintolasta.

Vanhassa oli vara parempi eli kestosuosikki Kehrwiederissä Raatihuoneentorin reunassa kävimme glögillä. Paikassa oli taas tunnelmaa.

…kuten myös Pierres Chokolateriessä…

Rataskaevu 16 ei petä ystäviään koskaan. Hirvenlihaa höysteineen, talon tuoretta leipää ja jälkiruuaksi lämmintä suklaakakkua ei voittanut kuin super ihana palvelu. Sinne palaa aina mielellään uudelleen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s