Päevalill – Tallinna

Kauniit auringonkukat toivottivat meidät tervetulleeksi Tallinnan kukkatorille. Ne ovat lempikukkiani ja nyt näytti sato olevan parhaimmillaan. Lähdimme viettämään kaunista kesäpäivää teinin ja hänen serkkunsa kanssa aurinkoiseen Tallinnaan.

Laivamatkan jälkeen suuntasimme ensimmäiseksi etukäteen varattuun lounaspöytään vanhan kaupungin laitamille Väike Rataskaevuun. Olimme ensimmäiset nälkäiset ravintolassa, mutta nopeasti se täyttyi viimeistä pöytää myöten. Ruoka ja palvelu pelasivat loistavasti kuten aina ja kaikki löysivät listalta suosikkinsa. Tästä postaan erikseen.

Lounaan jälkeen hyppäsimme lähimmältä pysäkiltä raitiovaunu numero kolmoseen.

Vähän aikaa piti taas pohtia, että mitenkä tuo maksaminen sujuu. Ystävällinen kanssamatkustaja neuvoi, että rahat laitetaan kuskin seinässä olevaan nuolella merkittyyn luukkuun. Piletit saa, kun seuraavalla pysäkillä pysähdytään. Näinhän se menikin näppärästi. Hinta oli teineistä euron ja aikuiselta kaksi. Paikalliset matkustavat ilmaiseksi, mutta me maksoimme mielellämme sujuvasta kyydistä. Ladattavan kantakortinkin voisi ostaa. Sillä matkustaminen olisi halvempaa. Sen kuitenkin ehtii hukkaamaan moneen kertaan ennen seuraavaa Tallinnan matkaa, joten näillä irtolipuilla mennään toistaiseksi.

Kolmosen päätepysäkki sijaitsee Kadriorgin puiston vieressä. Edellisellä käynnillä toukokuussa puiston kukkaistutukset eivät vielä olleet valmiina. Nyt pääsimme niitä ihailemaan.

Linna itse on kaunis kuin karamelli. Sisälle emme menneet, kun ulkona oli hyvä keli kierrellä. Toisella kerralla voi taas poiketa saleja ihastelemaan.

Kukkaloistossa riitti katselemista. Kaikki oli pidetty hyvässä kunnossa. Luulen, että näin kuumana kesänä istutukset on jouduttu jo uudistamaankin välillä.

Jokainen teinimatka pitää sisällään tietysti vähän shoppailua. Kiertelimme Kadriorgin jälkeen Rottermannin kaupoissa ja istuimme hetken terassilla smoothiella. Laivalle päästyä jalat oli mukava oikaista ja suunnata katse horisonttiin.

Pilviä kertyi taivaalle ja matkalla alkoi sade. Meitä se ei haitannut, kun saatoimme katsella sitä ikkunan takaa.

Saimme matkalla sopivasti sadetta ja paistetta. Auringonkukka samppoo ja värikäs pusero alennusmyynnistä olivat minun matkamuistoni. Auringonkukka on viroksi päevalill.

Laivalla istuskellessa teini totesi, että Tallinnan matka ei tunnu ulkomaanmatkalta, kun siellä on käynyt niin usein. Mukava on kuitenkin piipahtaa naapurissa päiväseltään. Vaikka sitten vain lounaalla hyvässä ravintolassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s