Alkukesällä, metsäisellä niityllä
kuljin naisen seurassa, pysähdyin ja sanoin:
”Minä rakastan sinua.” Ja nainen vastasi ja
sanoi: ”On ihmeellistä kuulla alkukesän
lintuja ja kesätuulta!”
Ja minä sanoin: ”Minä rakastan sinua.”
Ja nainen vastasi ja sanoi: ”Seurassasi on hyvä
kuunnella tuulta ja katsella niityn kukkia.”
Sitten minä sanoin: ”Rakastan sinua enemmän
kuin itseäni, enemmän kuin omaa elämääni.”
Silloin nainen pysähtyi, katsoi minua, hymyili
ja sanoi: ”Näen, että olet tosissasi, uskon sinua
ja siksi sinun on mentävä pois. Tule sitten
takaisin, kun rakastat itseäsi niin kuin minua
ja yhtä paljon kuin minä rakastan sinua.”
Risto Ahti
Ensimmäinen rakkaus, WSOY 2018
Kansallisteatterin Blogistiklubilla kuulimme Risto Ahtia lukemassa runoja uusimmasta kirjastaan Ensimmäinen rakkaus. Minulla on aina ollut vähän vaikea suhde runouteen. En tiedä olenko liian kärsimätön runojen suhteen. Runoissa on vähän sanoja ja minä haluaisin kovasti ymmärtää, mitä runoilija haluaa sanoa. Vähistä sanoista on joskus vaikea löytää syvää ymmärrystä. Nyt kuitenkin löysin Ahdin kirjasta runon, joka tuntui jollain lailla omalta.
Runotyttöä minusta ei vielä ole leivottu, mutta hyvä alku oli tämä Ahdin runo. Ahti oli haastattelussa kerrassaan hurmaava herrahenkilö, jota olisi voinut kuunnella pidempäänkin. En yhtään ihmettele, että opettaessaan tulevia kirjailijoita Oriveden Opistolla hän oli varsin suosittu opettaja.
Kiitos Blogistiklubille hauskasta haastattelutuokiosta ja WSOY:lle kirjasta!
