Marita Liulia – Aurum

”Reseptini on yhdistää taidetta, tutkimusta ja teknologiaa, mausteeksi ripaus draamaa, ripaus huumoria ja riittävästi kauneutta.” Näillä Marita Liulian sanoilla avattiin hänen kesänäyttelynsä Sipoon Gumbostrandissa.

Liulian Serlachius- museossa pari vuotta sitten esillä ollut Kultakausi on muuttunut entistä värikkäämmäksi ja saanut uusia sävyjä.

Marita Liulia on yksi Suomen menestyneimmistä ja pisimmän uran tehneistä nykytaiteilijoista. Hänellä on ollut näyttelyitä yli 50 maassa. Edellisessä Mäntän näyttelyssä oli nähtävänä yli sata uutta teosta. Me hankimme sieltä kotiimme Liulian Aaltoja. Nyt Sipoossa on esillä uudenlaisia aaltoja.

Näyttelyn avajaisissa oli liikkeellä paljon väkeä. Kari-Paavo Kokin puheen lisäksi saimme kuulla nuorta laulajaa Isaac Seneä.

Gumbostrand oli minulle aivan uusi tuttavuus. Liulian näyttelyn lisäksi taidehallissa avautui ryhmänäyttely Kesä Gumbostrandissa. Näyttelyiden ohessa saattoi kierrellä katsomassa talon muutakin taide- ja sisustusantia. Tarjolla oli vaikka mitä mielenkiintoista. Tällä kertaa tyydyimme vain katselemaan ympärillemme. Mutta aiomme ehdottomasti käydä uudelleen paikan päällä omalla vapaalla aikataululla. Vierailullamme piipahdimme myös ravintolan puolella tarkistamassa ruokalistat.

Gumbostrandiin ajaa puolisen tuntia Helsingistä. Se sijaitsee matkalla Porvooseen viehättävän pikkutien varrella lähellä merta. Ehdottomasti suositeltava ja mukava kesävierailukohde.

Kiitos kutsusta näyttelyn avajaisiin! Liulian näyttely on avoinna 1.6.-2.9.2018.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s