Sunnuntaiaamun suohiihtolenkkimme Siikanevalla alkoi lupaavasti. Yöpakkasten jäljiltä hankikantoset kantoivat hiihtäjiä erinomaisesti. Aurinko paistoi, linnut lauloivat ja mieli rauhoittui suon hiljaisuudessa. Kauniissa maisemassa silmä lepäsi.
Sitten retki saikin jännittäviä sävyjä, kun lämmennyt keli pehmitti lumen pintaa niin, että sukset upposivat syvemmälle.
Meille tuli kiire palata samoja jälkiä takaisin. Mielessäni kuvittelin jo helikopterin pelastusmiehistön vinssaamassa meitä suonsilmästä kuiville.
Pääsimme onnellisesti takaisin, mutta sauvat upposivat välillä syvälle ja sukset eivät enää kantaneet yhtä hyvin kuin menomatkalla. Aamupakkasilla suohiihto vielä onnistuu, mutta varuillaan tarvitsee olla ettei tule uintireissua paluumatkalla.
