Kaksi miestä lavalla

Nykysirkus on muutakin kuin punanenäinen klovni hauskuuttamassa kansaa. Koipuu on nykysirkusesitys, jossa sellisti Sergio Castrillón ja sirkustaiteilija Mika Formunen käyvät vuoropuhelua. Sellomusiikin vivahteikas äänimaailma ja cyr-renkaan tanssillinen liikekieli yhdistyvät esityksessä suvereeniin taiteilijoiden yhteistyöhön.

Kuka soitti cyr-renkaalla ja kuka tanssi sellon kanssa? Lavalla taisi kuitenkin liikkua kaksi hyväntahtoista ja huumorintajuista klovnia viihdyttämässä kansaa.

Cyr- rengas on vielä melko uusi sirkuksessa käytettävä akrobatiaväline. Sillä tehdään akrobaattisia ja tanssillisia liikkeitä. Cyr- rengas on alumiininen tai metallinen rengas, joka on tavallisesti päällystetty joko kumilla tai PVC-muovilla. Kanadalainen taiteilija Daniel Cyr esiintyi renkaan kanssa ensimmäistä kertaa vuonna 1998. Sen jälkeen laji levisi nopeasti maailmalle ja se on tällä hetkellä suuressa suosiossa ympäri maailmaa.

Koipuu-esityksessä kaksi loistavaa taiteilijaa yhdistivät vuoropuhelussa omat maailmansa yhteen. Tuloksena oli enemmän kuin 1+1=2. Kolmas ulottuvuus syntyi siitä, että cyr-rengas tuotti ääntä ja liikettä taitavan osaajan Mika Formusen käsissä. Toisaalta sello lähti Sergio Castrillónin mukana tanssiin, eikä jäänyt staattiseen äänentuottajan rooliin. Vapaan taiteen tila Kalliossa oli akustiikaltaan mainio ja sopi erinomaisesti tällaiseen esitykseen. Linkin kautta pääset kurkistamaan minkälaisesta esityksestä oli kysymys.

https://m.youtube.com/watch?v=nVHGTb24LHY

2 kommenttia artikkeliin ”Kaksi miestä lavalla

  1. Jaana 9.3.2018 / 21:12

    Hmmm… En ole kuullutkaan tuosta cyr-renkaasta. Kiitos sivistävästä päivityksestäsi!

    Tykkää

    • blyygiblumsteri 9.3.2018 / 21:34

      No, kiitos vain…en ollut minäkään kuullut. Näin sitä voidaan yhdessä sivistyä. Minä en uskaltaisi renkaalla pyöriä. En ymmärrä kuinka sillä voi oppia pyörimään niin taitavasti kuin esityksessä näimme. Mutta ehkä minun ei tarvitsekaan.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s