Etsin kunnes löydän…

Minulla on kehno suuntavaisto, tiedän. Kartanlukutaitoni ei ole kummoinenkaan, tiedän senkin. Uusissa paikoissa on haasteita löytää perillä ja eksyn jopa Kauniaisissa. Tämä tuli nyt taas kerran todistettua.

Halusin työpäivän päälle käydä pienellä luistelulenkillä. Matkan varrella on Kauniaisissa pieni ja sievä Gallträskin järvi, sekä aurattu 1,5 kilometrin rata. En ole aiemmin käynyt siellä, joten uuden luistelupaikan bongaus sopi oikein hyvin suunnitelmiini. Ainoa haaste oli uuden paikan löytäminen.

Etsin netistä etukäteen tietoa, mistä radalle pääsee tai mihin voi autonsa parkkeerata, mutta eipä tuota tietoa ihan ensi yrittämällä löytynyt. Päätin siis tarttua härkää sarvista ja lähteä etsimään reittiä. Kolme pistokatua löysin järven lähelle, mutta pysäköintikiellot ja ajokiellot torppasivat parkkeerausaikeeni. Paikallisilta lenkkeilijöitä yritin saada tietoa pysäköinnistä, mutta kommentti oli, että järvelle tullaan yleensä kävellen…niinpä.

Lopulta löysin jotain parkkipaikan tapaista. Sinne sitten pysäytin autoni ja suuntasin radalle. Jää luisti oikein hyvin, mutta lunta satoi jo siihen malliin, että railot ja muut jään yllätykset peittyivät valkoisen pinnan alle. Pari kierrosta riitti mukavan mielen saamiseksi. Poistuin järveltä vähin äänin. En kerro mistä ja mitä reittiä, sillä kyllä niilläkin ajamillani kaduilla oli kaikenlaisia kieltoja, mutta jotenkin sitä piti ihmisen kotiinsakin päästä. Älkää pelätäkö kauniaislaiset, ensi kerralla seikkailen jossain muualla, sillä Gallträsk on nyt nähty ja käyty.

2 kommenttia artikkeliin ”Etsin kunnes löydän…

  1. Jaana 13.2.2018 / 18:48

    Olemme samaa sukua tuon suuntavaiston kera. Minua ei tarvitse kuin kerran pyöräyttää, niin suunnat on sekaisin. Tosin yksin jalkaisin kulkiessa ja autoa ajaessa osaan vielä omia jäkiä pitkin takaisin. Lohduttavaa!

    Tykkää

    • blyygiblumsteri 13.2.2018 / 20:55

      Siksi sinä varmaan osaat antaa niin hyvät ajo-ohjeetkin, kun ymmärrät, että aina ei ole niin helppo löytää perille..

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s