Sohvasurffareita ovella

Aloitimme vuonna 2013 uuden harrastuksen sohvasurffauksen. Maaliskuussa 2013 meille tuli ensimmäinen surffari vierailemaan. Vuosien varrella tuo energinen sinkkuleidi on ehtinyt naimisiin ja perheeseen on syntynyt kaksi lastakin. Vierailuja on tehty puolin ja toisin useamman kerran. Mies on tuotu näytille ja yhteisillä lomamatkoilla ollaan seikkailtu. Seuraavaa tapaamista jo suunnitellaan.

Näiden reilun viiden vuoden aikana meillä on käynyt yli 50 surffaria. Me olemme tavanneet matkoilla noin 20 isäntää tai emäntää. Monet heistä ovat olleet sekä vierailijoita että isäntiä meille. Kaikki surffarit päätyvät meillä jääkaappiin. Tarkemmin sanottuna emme harrasta kannibalismia, vaan valokuvat heistä laitetaan matkamuistona tuotujen magneettien varassa jääkaapin oveen. Aamuisin on mukava kun monta ystävällistä naamaa on toivottamassa hyvää huomenta keittiön ovella.

Surffareiden joukossa on niin aikuisia kuin lapsia ja kaikkia siltä väliltä. Sinkkuja suhaa, kaverukset tulevat hyvässä toverihengessä, eläkeläiset nauttivat vapaudesta, perheitäkin meillä on ollut useampia. Jotkut ovat lomamatkalla ja toiset tulevat työn merkeissä. Työpaikkahaastatteluihin ollaan yhdessä toivotettu onnea matkaan. Kaikilla on oma tarinansa.

Tänä vuonna ensimmäiseksi meille ehtivät nuoret taiwanilaiset opiskelijaystävykset. Ruotsalainen poikaystävä oli kelpuutettu matkaan mukaan. Aasialaista hymyilevää ystävällisyyttä säteili meille pimeän talven keskelle. Tässä on hyvä harrastus, joka tukee teinin kieliharjoittelua ja kulttuurituntemusta. Yleensä saamme maistella hyviä kokkauksia ja tarjota vaikkapa saunakokemuksia väsyneille matkaajille. Seuraavia tuulahduksia jo odotellaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s